Viljo Johannes Kojo, salanimi Juho Poutanen (13. joulukuuta 1891 Kaukola – 21. huhtikuuta 1966 Helsinki) oli suomalainen kirjailija, sanomalehtitoimittaja ja kuvataiteilija (taidemaalari, kuvittaja ja pilapiirtäjä).

Kojon vanhemmat olivat maanviljelijä Pekka Kojo ja Anna Hirvonen. Hänen ensimmäinen puolisonsa vuodesta 1925 oli Helmi Ruissalo (k. 1938) ja toinen vuodesta 1940 Eeva Maria Aikala. Käkisalmessa keskikoulun käytyään Kojo opiskeli Taideteollisessa keskuskoulussa 1911–1912 ja Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1912–1914. Taiteilijana Kojo kuului Tyko Sallisen lailla ekspressionistiseen Marraskuun ryhmään.

Viljo Kojo oli mukana perustamassa Viipurin Taiteilijaseuraa, ja toimi sen puheenjohtajana 1930-1960. Kojo toimi Karjala-lehden toimittajana Viipurissa 1925–1940. Hän toimitti myös eräitä pilalehtiä, kuten viipurilaista Ampiaista sekä vuoden verran Helsingissä ilmestynyttä kuukausilehti Hymyä. Aleksis Kiven Seuran sihteerinä hän toimi vuosina 1941–1943.

Kojo kuului Marraskuun ryhmään ja osallistui sen näyttelyihin 1910-1920-luvulla. Lehtikuvittajana hän aloitti jo ennen toimittajanuraansa Karjala-lehdessä. Pilalehdistä hänen töitään julkaisivat Tuulispää, Velikulta ja Kurikka. Hän teki myös kirjankansia ja kirjankuvituksia etenkin omiin teoksiinsa, mutta jonkin verran muidenkin. Ville Hytösen mukaan hänen lehtiin kehittämänsä kevyt tussiviiva antoi kirjoille luonnetta. Runokirjojen kannet ovat kevyen koristeellisia ja Hytösen mukaan amatöörimäisiä, jopa lapsellisia mutta eivät kuitenkaan harkitsemattomia. Hännisen mukaan tutkimus ei toistaiseksi ole käsitellyt Kojon kuvitustyötä. Kojo itse kertoo siitä työnsä puolesta muistelmissaan, esimerkiksi teoksessa Taiteen tie on pitkä (1960).

Viljo Johannes Kojo, född 13 december 1891 i Kaukola, död 21 april 1966 i Helsingfors, var en finländsk författare, tecknare och målare.

Kojo studerade 1911–1912 vid Centralskolan för konstflit i Helsingfors och 1912–1914 vid Finska Konstföreningens ritskola samt ställde ut första gången 1914. Han tillhörde som bildkonstnär den expressionistiska Novembergruppen, i vars anda han målade bland annat mörkstämda landskap i olja och akvarell. Han verkade 1925–1940 som journalist och var senare fri författare; lärare vid Centralskolan för konstflit 1919–1921.

Kojo debuterade 1914 som lyriker men skrev senare även prosa; högst nådde han måhända som novellist (noveller i urval utkomna 1929 och 1947). Han var framför allt en skildrare av sin karelska hembygd, men även hans berättelser från barnens värld bör noteras. Bland Kojos arbeten märks bohemromanen Suruttomain seurakunta (1921), Talo kalliolla (1937), en psykologiskt djuplodande landsbygdsskildring, som översatts både till franska och holländska, och memoarverket Taiteen tie on pitkä (1960).

Han tilldelades Pro Finlandia-medaljen 1948.

Han är begravd på Sandudds begravningsplats i Helsingfors.