Väinö Rautio (9. toukokuuta 1894 Viipuri – 10. huhtikuuta 1974 Lappeenranta) oli taidemaalari, joka oli tunnettu erityisesti muotokuvista ja kotikaupunkiaan Viipuria kuvaavista maalauksista. Toisen maailmansodan jälkeen hän asettui Lappeenrantaan, jossa hän toimi piirustuskoulun opettajana ja perusti taiteenystävien seuran. Savitaipaleen Paimensaareen taiteilija rakensi ateljeen vuonna 1948. Vuodesta 1970 lähtien Paimensaaressa järjestettiin myös kesänäyttelyitä.

Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Helsingissä Rautio opiskeli vuosina 1913–1914. Hänen opettajinaan toimivat Albert Gebhard, Hugo Simberg ja Väinö Blomstedt. Lisäksi hän opiskeli Helsingin yliopiston piirustussalilla, jossa opetti Eero Järnefelt. Seth Sohlbergin stipendin avustuksella vuonna 1922 Rautio vietti useita kuukausia Saksassa. 1920-luvun lopussa hän opiskeli apurahojen turvin Pariisissa Académie Calorossissa ja Académie de la Grande Chaumièressä.

Suomen taiteilijain vuosinäyttelyssä Väinö Raution teoksia oli ensi kertaa esillä vuonna 1914. Vuonna 1922 Rautio piti Helsingissä ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Strindbergin taidesalongissa. Seuraavana vuonna 1923 Rautio piti taiteilijaystäviensä kanssa perustamansa Pro Natura -ryhmän näyttelyn – jälleen Strinbergin taidesalongissa.

Viipurista evakkoon lähtiessään Rautio jätti kolmisensataa teostaan kääröksi rullattuina talonsa kellarikomeroon muurattuun tilaan. Sotien jälkeen tilaan oli murtauduttu ja maalauskäärö viety.

Ensimmäinen retrospektiivinen näyttely Väinö Raution taiteesta järjestettiin vuonna 1974 vain muutama viikko ennen hänen kuolemaansa.