Kategoriat
Yleinen

Tero Laaksonen

OSTETAAN TERO LAAKSOSEN TEOKSIA

Tero Laaksonen (1953-) Taidemaalari

041 473 8034 / info@ostetaanmyydaan.fi

Tero Laaksonen (oik. Berghem, s. 30. maaliskuuta 1953, Helsinki) on suomalainen taidemaalari, taidegraafikko ja kuvanveistäjä. Hänet tunnetaan suurikokoisista öljyväri- ja temperamaalauksistaan ja litografioistaan. Laaksosen töissä on tunnistettavia elementtejä ja viitteitä muinaisista ja kaukaisista kulttuureista.

Hän on toiminut maalauksen yliopettajana Kuvataideakatemiassa ja yliopistonlehtorina arkkitehtuurin osastolla Tampereen teknillisessä yliopistossa.

Laaksonen on palkittu mm. Suomen Kulttuurirahaston kuvataidepalkinnolla, Suomen Taideyhdistyksen Dukaattipalkinnolla sekä Stina Krooks Stiftelse -säätiön tunnustuspalkinnolla. Hänet valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi vuonna 1986. Hän on saanut valtion viisivuotisen taiteilija-apurahan vuosina 1985, 1993 ja 2010. Vuonna 2003 Laaksoselle myönnettiin Suomen Leijonan ritarikunnan Pro Finlandia -mitali ja vuonna 2018 hän sai professorin arvonimen.

Laaksonen on toiminut kansainvälisten nykytaidenäyttelyiden kuraattorina sekä taide- ja kulttuurialan säätiöiden hallituksissa 1980-luvulta lähtien.

Tero Laaksonen, född 30 mars 1953 i Helsingfors, är en finländsk målare, grafiker och skulptör.

Laaksonen studerade 1971–1972 vid Konstindustriella läroverket och 1972–1976 vid Finlands konstakademis skola samt ställde ut första gången 1973. Han har framträtt främst som målare av klassiska motiv, vid sidan av mera expressionistiska arbeten med figurativa inslag. Han har även i begränsad omfattning, målat representationsporträtt.

Laaksonen väckte år 2003 uppmärksamhet med en utställning av målningar inspirerade av Gallen-Kallelas Afrikamotiv. Han har hållit talrika separatutställningar i hemlandet, och utomlands bland annat i Madrid och Stockholm, samt deltagit i grupputställningar. Han är representerad med flera verk vid Finlands Nationalgalleri.

Han verkade 1983 som lärare vid konstakademins skola, 1982–1985 vid Tammerfors tekniska högskola och 1999 vid Bildkonstakademin. Han har innehaft många förtroendeuppdrag inom konstvärlden och ansvarat för utställningar av finländsk nutidskonst i utlandet. År 1986 utsågs han till Årets unga konstnär och 2003 erhöll han Pro Finlandia-medaljen.

Soita ja sovi ilmainen arviointikäynti!
Sähköpostitse hinta-arvio kahden tunnin sisällä!
Ripeä nouto, välitön maksu!

käteisenä tai tilisiirtona!

Haluatko vastauksen välittömästi?

Lähetä kuvat kätevästi WhatsAppin välityksellä.