Seppo Könönen (27. elokuuta 1932 Joensuu – 14. huhtikuuta 2017 Joensuu) oli suomalainen taidemaalari. Hän on myös kirjoittanut omaelämänkerrallisia tai sukunsa historiaa käsitteleviä kirjoja.

Könösen vanhemmat olivat Joensuun lyseon rehtori Aulis V.A. Könönen ja Erda Hallberg. Hänellä oli kolme veljeä, joista vanhin oli joensuulainen historioitsija ja lauluntekijä Terho A. Könönen. Hänen veljensä Martti Könönen oli myös taidemaalari.

Seppo Könösen taiteellinen ura alkoi Kajaanin opettajaseminaarissa, jossa hän harrasti piirtämistä, valokuvausta ja jo lyseossa alkanutta kitaran ja kontrabasson soittoa. Hän toimi myöhemmin Joensuun kaupunginorkesterin kontrabasson soittajana vuodesta 1954 vuoteen 1965. Palattuaan Joensuuhun opettajaksi hän liittyi Joensuun taideyhdistykseen ja samalla toimi opettajana vuodesta 1956. Hän osallistui muun muassa Helsingin taidehallin 21. Nuorten näyttelyyn 1966. 1970-luvulla alkoi yhä selvemmin muotoutua mielikuva Seppo Könösestä pohjoiskarjalaisen luonnon ja joensuulaisen katoavan puukaupunki-idyllin kuvaajana. Hän sai Pohjois-Karjalan läänin taidepalkinnon 1980.

Seppo Könösen julkisia taideteoksia on nähtävillä Osuuspankin Niinivaaran konttorissa (Katse kotijärvelle -tripyykki, 1981), Pohjois-Karjalan säästöpankin talossa (Kauppahuoneiden aikaan, 1985) ja Karjalantalossa Joensuussa (Pohjoiskarjalainen maisema, 1989) sekä Kiihtelys-Pyhäselän terveysasemalla Hammaslahdessa (Ilta järvellä, 1987). Kansallisgalleriasta löytyvät Könösen teoksista Maalarin pöytä (1975) ja Linjamerkki (1978).

Teoksia

• Hatunnosto Halpereille — Hallbergien tarina. Joensuun yliopiston paino, 1999.
• K.S. Hallberg: Eräkirjeitä Karjalasta. 2001.
• Sota-aika koulupojan kokemana. Kopijyvä, Joensuu, 2012.