Kategoriat
Yleinen

Ragni Cawén

OSTETAAN RAGNI CAWÉNIN TEOKSIA

Ragni Cawén (1891-1981) Taidemaalari

041 473 8034 / info@ostetaanmyydaan.fi

Ragni Cawén, o. s. Holmberg (3. kesäkuuta 1891 Helsinki – 18. kesäkuuta 1981 Helsinki) oli suomalainen taidemaalari.

Cawén opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1908–1909 ja 1912–1915 sekä Taideteollisessa keskuskoulussa 1912–1917. Hän teki opintomatkat Dresdeniin Saksaan 1910 ja Pariisiin 1911.

Cawén oli naimisissa vuodesta 1924 Marraskuun ryhmään kuuluneen taidemaalari Alvar Cawénin kanssa, ja hän toimi piirustuksenopettajana kansakouluissa 1920–1927.

Avioduttuaan hän jätti maalaamisen ja keskittyi ajan tapaan miehensä tukemiseen. Miehensä kuoltua 1936 Cawén alkoi maalata uudelleen ja kehitti oman ekspressiivisen maalaustyylinsä. Kymmenen vuoden tauko tärkeässä elämänvaiheessa vaikutti kuitenkin kriitikko Timo Valjakan mukaan niin, ettei hän päässyt kehittymään riittävästi ja tuotanto jäi hajanaiseksi.

Cawénin töitä oli näytteillä Kööpenhaminassa 1919, Berliinissä 1943 ja Tukholmassa 1947. Hän osallistui Suomen Taiteilijain näyttelyihin 1940-luvulla ja 1950-luvun alussa sekä Suomen Taideakatemian 3-vuotisnäyttelyyn 1950.

Tampereen taidemuseossa oli Alvar ja Ragni Cawénin teosten näyttely 2015–2016.

Ragni Cawén, född 3 juni 1891 i Helsingfors, död där 12 juni 1981, var en finländsk konstnär. Hon var gift med Alvar Cawén från 1924.

Cawén studerade i två repriser, 1908–1909 och 1912–1915, vid Finska konstföreningens ritskola och genomgick 1912–1917 Centralskolan för konstflit. Hon företog studieresor till Dresden 1910 och till Paris 1911; debuterade 1912. Cawén, som 1920–1927 var teckningslärare vid de svenska folkskolorna i Helsingfors, började som målare i det lilla formatet, men övergick småningom till allt större dukar. I början av 1920-talet målade hon ofta motiv från Helsingfors med omnejd i mörka färger. Hennes motiv växlade senare mellan landskap (både från den östnyländska skärgården och från Södern, ofta Italien) och figurer, som avbildas med en fräsch spontanitet. Cawén, som var produktiv upp i hög ålder, så när som på en tioårig paus under sitt äktenskap, tillägnade sig med tiden en allt starkare lysande färgskala och lät sig under 1950-talet ännu påverkas av tidens moderna strömningar i konsten.

Soita ja sovi ilmainen arviointikäynti!
Sähköpostitse hinta-arvio kahden tunnin sisällä!
Ripeä nouto, välitön maksu!
käteisenä tai tilisiirtona!
Haluatko vastauksen välittömästi?
Lähetä kuvat kätevästi WhatsAppin välityksellä.