Kategoriat
Yleinen

Per Åke Laurén

OSTETAAN PER ÅKE LAURÉNIN TEOKSIA

Per Åke Laurén (1879-1951) Taidemaalari

041 473 8034 / info@ostetaanmyydaan.fi

Per Åke Laurén (20. toukokuuta 1879 Helsinki – 13. tammikuuta 1951) oli suomalainen Septem-ryhmään kuulunut taidemaalari. Hän oli myös opettaja, kirjailija ja kotiseutuharrastaja.

Laurénin vanhemmat olivat varatuomari Albert Verner Laurén ja Albertina Sofia Wasz. Hän kävi lyseota ja opiskeli sitten Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1899–1901. Laurén osallistui Suomen Taiteilijain näyttelyihin 1900-1908 sekä myöhemmin 1936 ja 1943.

Laurén toimi opettajana Taideteollisessa keskuskoulussa 1926–1951 sekä Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1937–1944. Hän oli jälkimmäisen koulun johtajana 1938–1941.

Laurén maalasi 1900-luvun alussa vielä humoristissävyisiä kuvia kansanelämästä, mutta oleskeltuaan Pariisissa hän alkoi siirtyä kohti modernimpaa ilmaisua. Hän kuului 1910-luvulla Septem-taiteilijaryhmään joka lähti uudistamaan Suomen maalaustaidetta neoimpressionismin hengessä. Myöhemmässä tuotannossaan Lauren keskittyi lähinnä yleensä Uudenmaan viljelysseuduilta maalattuihin värikkäisiin maisemamaalauksiin.

Laurén keräsi kansanperinnettä Helsingin pitäjän ja Espoon alueelta. Hän osallistui myös harrastajateatteritoimintaan ja kirjoitti itsekin huvinäytelmiä seuranäyttämöitä varten. Laurén käänsi ruotsiksi Aleksis Kiven teoksia ja vuonna 1918 sai Svenska teaternissa ensi-iltansa Aleksis Kiven Nummisuutarit-näytelmä nimerllä Sockenskomakarna. Lauren oli kääntänyt näytelmän ruotsiksi, suunnitellut lavasteet ja hän myös ohjasi sen.

Per Åke Laurén, född 20 maj 1879 i Helsingfors, död där 14 januari 1951, var en finländsk målare, författare och översättare.

Laurén studerade 1899–1901 vid Finska konstföreningens ritskola och företog studieresor till Paris bland annat 1906, 1909 och 1912 samt ställde ut första gången 1900. Han framträdde i början av 1900-talet med bland annat nationalromantiska och symboliska motiv; hans beundran för Aleksis Kivi ledde även till illustrationer av Sju bröder. Motivvärlden sammanföll ofta med bland annat Pekka Halonens och Juho Rissanens. Laurén inspirerades emellertid tidigt av neoimpressionismen, och efter att han 1914 blivit medlem i Septemgruppen utvecklades han till en förfinad och sensibel landskapsmålare.

Han engagerade sig dessutom i ungdomsföreningsrörelsen och blev en ivrig etnograf och släktforskare. Han skrev ett antal lustspel på bygdemål och översatte de mest betydande av Aleksis Kivis arbeten, bland annat Sockenskomakarna, till svenska.

Laurén undervisade 1926–1951 vid Centralskolan för konstflit och 1937–1944 vid Finska konstföreningens ritskola, som han förestod 1938–1941.

Soita ja sovi ilmainen arviointikäynti!
Sähköpostitse hinta-arvio kahden tunnin sisällä!
Ripeä nouto, välitön maksu!

käteisenä tai tilisiirtona!

Haluatko vastauksen välittömästi?

Lähetä kuvat kätevästi WhatsAppin välityksellä.