Olavi Martikainen (7. lokakuuta 1920 Kiihtelysvaara – 26. maaliskuuta 1979 Espoo) oli suomalainen taidemaalari.

Martikaisen vanhemmat olivat maatyömies Erkki Martikainen ja Stiina Turunen. Martikaisen perhe muutti 1925 Lieksan maalaiskuntaan, ja käytyään kansakoulun hän oli työssä paimenena ja renkinä. Vuonna 1939 Martikainen pääsi aloittamaan opiskelun Oriveden opistossa, mutta hän joutui keskeyttämään opintonsa sodan alettua. Jatkosodan vuosina Martikainen palveli Rukajärven suunnalla ja aloitti siellä ensimmäiset maalausyrityksensä.

Sodan jälkeen Martikainen oli ensin hevosmiehenä Lieksassa 1945–1947 ja sen jälkeen puutarhaharjoittelijana Tapanilassa 1947–1948. Hän kävi Suomen taideakatemian koulun vuosina 1948–1951 ja opiskeli samaan aikaan myös Vapaan taidekoulun iltakursseilla. Martikainen jatkoi vielä opintojaan työväen taidekerhossa Helsingissä 1951–1953. Vuosina 1949–1953 Martikaisen teoksia oli jo esillä useissa eri näyttelyissä.

Martikainen kuului Brondan vintin taiteilijaryhmään 1952–1962, ja hän asuikin Brondan vintillä vuoteen 1960 saakka. Vuonna 1960 Martikainen siirtyi vuodeksi Lohjan Lemijärvelle, jossa hän työskenteli koirienhoitajana tuomari Rautsin metsästysmajalla. Hän palasi Brondalle vielä joksikin aikaa vuonna 1962, kunnes Bronda lopetti toimintansa saman vuoden heinäkuussa. Tämän jälkeen Martikainen palasi Lohjalle koirienhoitajaksi ja jatkoi maalaamista siellä. Vuosina 1964–1967 hän asui Asikkalan Kalkkisissa Urpo Salmisen maatilalla ja työskenteli siellä maa- ja ruoppaustöissä. Martikainen muutti 1967 Espooseen ja asui ensin kaksi vuotta "Söba" Sjöblomin piharakennuksessa lähellä Mankkaan kaatopaikkaa. Viimeiset elinvuotensa 1969–1979 hän kuului Mankkaan kaatopaikan alkoholistiyhteisöön, mutta vielä täälläkin Martikainen jatkoi maalaamista. Martikainen kuoli Mankkaansuolla kevättalvella 1979.

Vuonna 1994 valmistui Pirkko Vallinojan ohjaama tv-elokuva Olavi Martikainen – elokuva ehdottomuudesta jossa Martikaista esitti Paavo Pentikäinen.

Olavi (Olli) Martikainen, född 7 oktober 1920 i Kiihtelysvaara, död 21 april 1979 i Helsingfors, var en finländsk målare.

Martikainen studerade 1949–1952 vid Finlands konstakademis skola och ställde ut första gången 1949. Han kallades Pikku-Olli och uppmärksammades på Konstnärsgillets och Konstakademins utställningar under 1950- och 1960-talet. Han hörde till de udda och excentriska konstnärer, som med sitt blotta sätt att leva gjorde sig till legender under sin livstid; han betraktades av många som den siste verklige konstnärsbohemen. Sin intensivaste målarperiod upplevde han kanske under 1950-talet, och han har under långa perioder varit mer eller mindre bortglömd. Mörkstämda målningar, med utgångspunkter bland annat i Oktobergruppen, av ödsliga landskap eller ensamma figurer och figurgrupper, till exempel samlade kring lägerelden, dominerade hans motivkrets. Ibland kunde motiven vara kraftigt dynamiska med marscherande eller dansande gestalter, och i vissa fall blev tavlorna helt abstrakta.

Martikainen saknade ett ordentligt hem, och när alkoholismen slutligen bröt ned honom, bodde han i en koja vid kärret i Mankans i Esbo. Nordiskt Konstcentrum på Sveaborg uppmärksammade honom med en utställning sommaren 1986, och Hyvinge konstmuseum ordnade en retrospektiv utställning kring honom 1987.