OSTETAAN MIKKO LAASION TEOKSIA
Mikko Laasio (1913-1997) Taidemaalari
041 473 8034 / info@ostetaanmyydaan.fi
Mikko Eelis Laasio (29. syyskuuta 1913 Pori – 24. kesäkuuta 1997) oli erityisesti asetelmamaalauksistaan, mutta myös maisemistaan ja henkilökuvistaan tunnettu taidemaalari.
Mikko Laasion vanhemmat olivat diakoni Vihtori Laasio ja Anna Emilia Andersson ja puoliso vuodesta 1938 Merike Christina Sailo, kuvanveistäjä Alpo Sailon tytär. Laasio opiskeli Taideteollisessa keskuskoulussa 1930–1931 ja Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1932–1935. Ensi kerran hänen töitään oli näytteillä vuonna 1946, mutta ensimmäisen yksityisnäyttelynsä hän piti vasta 1964 Helsingissä. Artekin taiteilijana hän oli vuoteen 1977. Laasio oli yksi Lokakuun ryhmän ekspressionisteistä vuodesta 1947 alkaen. Maisemia hän maalasi muun muassa Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa, asetelmamaalarina hän sai huomiota 1950-luvulla. Laasio sai Pro Finlandian 1963 ja professorin arvonimen vuonna 1982.
Mikko Eelis Laasio, född 29 september 1913 i Björneborg, död 24 juni 1997 i Helsingfors, var en finländsk målare.
Laasio studerade 1930–1931 vid Centralskolan för konstflit och 1932–1935 vid Finska Konstföreningens ritskola samt ställde ut första gången i Helsingfors 1946. Laasios favoritmotiv fram till 1960-talet var stillebenet, men redan i slutet av 1950-talet började han alltmera att ägna sig åt landskapsmåleriet. År 1947 anslöt sig Laasio till Oktobergruppen, vars övriga medlemmar, såsom Sven Grönvall och Aimo Kanerva, stod honom nära. Med sina stilleben och landskap representerade han en nationell, mörkstämd expressionistisk stil som han vid sidan av Kanerva mästerligt behärskade.
Laasio erhöll Pro Finlandia-medaljen 1963 och förlänades professors titel 1982.
Soita ja sovi ilmainen arviointikäynti!
Sähköpostitse hinta-arvio kahden tunnin sisällä!
Ripeä nouto, välitön maksu!
käteisenä tai tilisiirtona!
Haluatko vastauksen välittömästi?
Lähetä kuvat kätevästi WhatsAppin välityksellä.