OSTETAAN MERI GENETZIN TEOKSIA
Meri Genetz (1885-1943) Taidemaalari
041 473 8034 / info@ostetaanmyydaan.fi
Meri Genetz [jeːnets] (10. marraskuuta 1885 Hamina – 3. huhtikuuta 1943 Helsinki) oli suomalainen taidemaalari. Hän maalasi etupäässä väritykseltään kiitettyjä maisemia ja asetelmia. Häntä onkin luonnehdittu koloristiksi ja luettu kuuluvaksi ns. jälkimarraskuulaisten etevimpiin maalareihin.
Genetz opiskeli koulun käytyään Taideyhdistyksen piirustuskoulussa, mutta keskeytti opinnot ja jatkoi 1902–1905 Albert Gebhardin ja Eero Järnefeltin yksityisoppilaana, sittemmin myös ulkomailla Pariisissa.
Ensimmäisen avioliiton Genetz solmi vuonna 1907 Georg Fredrik Ignatiuksen (1879–1953) kanssa, ja he asuivat vuosina 1912–1918 Pietarissa, jossa Ignatius työskenteli Oy Slovon toimitusjohtajana. Avioliitto päättyi vuonna 1921. Hän avioitui toiseen avioliittoon Carl Warghin kanssa, johon hän oli tutustunut Ranskassa.
Genetz osallistui useisiin yhteisnäyttelyihin 1930-luvulla, myös ulkomailla. Yksityisnäyttelyissä hänen teoksiaan oli esillä vain kahdesti — ensimmäisen kerran kuolemaa seuranneena vuonna 1944 Galerie Hörhammerissa sekä vuonna 1980 Taidesalongissa —, ennen kuin vuonna 2009 Keski-Suomen Museo Jyväskylässä kokosi hänen teoksiaan sukulaisilta näyttelyyn sadan työn verran. Joitakin töitä ollut sittemmin esillä, muun muassa vuonna 2011 Retretin näyttelyssä ”Taiteilijapareja”.
Talvisodan pommitusten aikaan Genetz sai kotonaan kaasumyrkytyksen, ja hän kuoli myrkytystä seuranneeseen keuhkokuumeeseen. Pian traagisen kuolemansa jälkeen hän jäi unohduksiin, mihin osasyynä on pidetty hänen taloudellista riippumattomuuttaan mesenaateista ja kilpailuista, eikä hänen tarvinnut myydä teoksiaan. Hänen teoksistaan suuri osa katosi hänen kuolemansa jälkeen tietymättömiin.
Genetzin teoksia on Valtion taidemuseon kokoelmissa.
Meri Genetz, född 10 november 1885 i Fredrikshamn, död 3 april 1943 i Helsingfors, var en finländsk konstnär.
Genetz genomgick Finska konstföreningens ritskola 1902–1904 och arbetade i universitetets ritsal under Albert Gebhards och Eero Järnefelts ledning 1902–1905 samt idkade fortsatta studier bland annat i Dresden. Hon ställde ut första gången 1919. Hon verkade även som illustratör, översättare och diktare. År 1920 reste hon till Cagnes-sur-Mer där hon målade under Uuno Alankos ledning. Hon ställde ut ett trettiotal färgmättade oljemålningar från sin vistelse i södra Frankrike i Gösta Stenmans konstsalong 1921. Därefter vistades hon i Paris, målade småstadsidyller, gatukaféer och strandliv. I stillebenmåleriet och i synnerhet i blomstermotiven fann hon sin starkaste sida. I Paris gifte sig hon på 1920-talet med målaren Carl Wargh och konstnärsparet reste runt i Europa. Den originella och temperamentsfulla Genetz fick i allmänhet god kritik för sina glödande färger, sin kraftiga penselföring och fina smak. Efter hennes död i samband med ett bombanfall över Helsingfors ordnades en minnesutställning över hennes konst.
Soita ja sovi ilmainen arviointikäynti!
Sähköpostitse hinta-arvio kahden tunnin sisällä!
Ripeä nouto, välitön maksu!
käteisenä tai tilisiirtona!
Haluatko vastauksen välittömästi?
Lähetä kuvat kätevästi WhatsAppin välityksellä.