OSTETAAN MAURI KEINÄSEN TEOKSIA
Mauri Keinänen Kuvataiteilija
041 473 8034 / info@ostetaanmyydaan.fi
Mauri Olavi Keinänen on suomalainen kuvataiteilija ja maisteri.
Keinänen valmistui Helsingin yliopistosta teologian maisteriksi 1981 pääaineenaan uskonnon filosofia ja etiikka. Hän toimi luterilaisen kirkon pappina Helsingin Malmin ja Vanhankirkon seurakunnissa, Espoon Tapiolassa ja Sysmässä kappalaisena. Hän erosi luterilaisesta kirkosta ja liittyi Suomen ortodoksiseen kirkkoon juoduttuaan luterilaisena pappina työpaikkakiusaamisen kohteeksi ja koska halusi kuulua alkuperäiseen apostoliseen kristilliseen kirkkoon.
Keinänen opiskeli myös Taideteollisessa korkeakoulussa (1976–1984), Helsingin yliopiston piirustuslaitoksella (1975-1984) ja Lahden taideinstituutissa, jossa hän suoritti loppututkinnon erikoistuen taidegrafiikkaan (1974–1975 ja 1998–2001).
Keinänen on osallistunut Nuorten näyttelyyn, Suomen Taiteilijaseuran -ja Suomen kuvataidejärjestöjen liiton vuosinäyttelyihin sekä pitänyt useita omia taidenäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla.
Hän on muun muassa Espoon kuvataiteilijoiden ja Kotkan taiteilijaseuran jäsen sekä 1996 hän oli perustamassa kuvataiteen Käki-ryhmää, jonka näyttelytoimintaan hän on aktiivisti osallistunut. Keinänen Kotkan taiteilijaseuran varapuheenjohtaja ja hallituksen jäsen vuodesta 2021 lähtien.
Soita ja sovi ilmainen arviointikäynti!
Sähköpostitse hinta-arvio kahden tunnin sisällä!
Ripeä nouto, välitön maksu!
käteisenä tai tilisiirtona!
Haluatko vastauksen välittömästi?
Lähetä kuvat kätevästi WhatsAppin välityksellä.