OSTETAAN MARKUS HEIKKERÖN TEOKSIA
Markus Heikkerö (1952-) Kuvataiteilija
041 473 8034 / info@ostetaanmyydaan.fi
Markus Tarmo Heikkerö (s. 25. tammikuuta 1952 Helsinki) on suomalainen muusikko, sarjakuvapiirtäjä ja kuvataiteilija. Hän on soittanut lyömäsoittimia muun muassa yhtyeissä Sperm, Haikara ja Sleepy Sleepers. Hänen kuvataiteensa on usein surrealistista. Aikoinaan hänen seksuaalisesti latautuneet työnsä, joihin kuului muun muassa maalaus, jossa Aku Ankka masturboi, herättivät siinä määrin kohua ja närkästystä, että niitä vaadittiin sensuroitaviksi. Heikkerö on myös toiminut opetustehtävissä muun muassa Lahden Taideinstituutissa.
Taiteilijan ura
Markus Heikkerön vanhemmat olivat metsänhoitaja Topi Elias Heikkerö ja farmaseutti Anna-Liisa Hoffrén. Hän esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti kuvataiteilijana vuonna 1968 yhteisnäyttelyssä "13 Eri mieltä" Kluuvin galleriassa, Helsingissä. Hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä oli Helsingissä vuonna 1969. Heikkerö maalasi 1960- ja 1970-luvuilla surrealistisia maalauksia, joissa esiintyi orgaanisia ihmisen elimiä. Useita vuosia hänen työnsä painopiste oli julisteiden ja levynkansien suunnitelussa. Läpi uransa hän on kuvannut ihmisenä olemisen dilemmaa ja mikro- sekä makrokosmoksia.
Heikkerö opiskeli vuodesta 1976 Taideteollisessa korkeakoulussa, josta hän valmistui vuonna 1980. Koulussa järjestettiin ruiskumaalauskurssi, ja Heikkerö alkoi tehdä ruiskumaalauksia akryyli- ja guassi-väreillä. Hän halusi yhdistää pop-taiteen elementtejä surrealismiin. Teoksissaan hän kuvasi suomalaisen kulttuurin pop-ikoneja ja surrealistisia maisemia, joissa esimerkiksi Mona Lisa lentää mikroskoopilla autioon tyhjyyden mereen. Vuonna 1986 hän piti laajan näyttelyn "Surrealistinen popismi" Kluuvin Galleriassa Helsingissä.
Vuonna 1992 Markus Heikkerö kutsuttiin vierailevaksi professoriksi ja taiteilijaksi Tennesseen yliopistoon Knoxvilleen Yhdysvaltoihin. Siellä hän maalasi kokoelman akryylimaalauksia. Heikkerö siirtyi hiljalleen takaisin öljyväritekniikkaan. Vuosien 1995 ja 1997 välillä hän työskenteli San Franciscossa, Kaliforniassa. Vuonna 1999 Heikkeröllä oli yksityisnäyttely Nykytaiteen museo Kiasmassa. Teoksissaan hän yhdisteli sekä eurooppalaisen että amerikkalaisen kulttuurin elementtejä. Heikkerön maalauksia oli esillä myös "Popcornia ja politiikkaa" -näyttelyssä ja "Maisema Kiasman kokoelmissa" -näyttelyssä.
Vuonna 2013 Markus Heikkerö lahjoitti Kiasman kokoelmiin 111 teostaan. Lahjoitus sisältää hänen keskeiset teoksensa vuodesta 1967 aina 2000-luvulle.
Markus Tarmo Heikkerö, född 25 januari 1952 i Helsingfors, är en finländsk målare.
Heikkerö besökte Fria konstskolan 1969 och genomgick Konstindustriella högskolan 1976–1980. Han debuterade på De ungas utställning 1969. Han väckte tidigt uppseende med sina surrealistiska och erotiska motiv. Han målar i huvudsak med oljefärger och hämtar sina motiv från en psykedelisk fantasivärld och science fiction. I USA har han bland annat påverkats av graffitikonsten sådan han upplevt den i Kalifornien. Hans måleri har stundom också varit mycket intensivt och expressivt. I hans senare måleri i början av 2000-talet försvinner figurerna helt och ersätts av bland annat surrealistiska stadsvyer med ödsliga torg, bland annat Senatstorget (The Square, 2003), sedda ur fågelperspektiv. En tendens till en ny tematik och mörkare färger kan emellertid redan observeras i hans arbeten.
En retrospektiv utställning av Heikkerös måleri visades i Lahtis konstmuseum 2002 och nya arbeten i övervägande stort format på en utställning i Glogalleriet 2004. Han har verkat som timlärare vid Bildkonstakademin 1989 och 1998 och har även undervisat vid Konstindustriella högskolan 1997–1998, Konstinstitutet vid yrkeshögskolan i Lahtis från 1992 samt utomlands bland annat i USA, Nederländerna och Spanien.
Soita ja sovi ilmainen arviointikäynti!
Sähköpostitse hinta-arvio kahden tunnin sisällä!
Ripeä nouto, välitön maksu!
käteisenä tai tilisiirtona!
Haluatko vastauksen välittömästi?
Lähetä kuvat kätevästi WhatsAppin välityksellä.