Kategoriat
Yleinen

Marjukka Kaminen

OSTETAAN MARJUKKA KAMISEN TEOKSIA

Marjukka Kaminen (1948-) Taidemaalari

041 473 8034 / info@ostetaanmyydaan.fi

Marjukka Kaminen (s. 1948) on Oulun Haukiputaalla asuva taidemaalari, joka asui ja työskenteli pitkään Yhdysvalloissa.

Kaminen tuli ylioppilaaksi Seinäjoen tyttölyseosta 1968, opiskeli sitten hetken Suomen Taideakatemian koulussa syksyllä 1969, mutta muutti Yhdysvaltoihin ja jatkoi opintojaan New Yorkin Phoenix School of Design -oppilaitoksessa kevällä 1969 ja sitten School of Visual Artsissa 1970-72. Debyyttinäyttelynsä Kaminen piti Helsingissä vuonna 1973. Yhdysvalloissa hän toimi kaiken kaikkiaan yli 30 vuotta, Suomessa hän on asunut pysyvästi vuodesta 2003 alkaen. Kaminen on osallistunut lukuisiin ulko- ja kotimaisiin näyttelyihin ja hänen teoksiaan on sekä yksityisissä että julkisissa kokoelmissa. Hän on saanut muun muassa Pohjoismaisen kulttuurirahaston apurahan. Kaminen oli yksi Ruotsin television vuonna tuottamassa "Neljä suomalaista New Yorkissa" -TV-ohjelmassa esitellyistä henkilöistä. Yhdysvalloissa Kaminen hankki myös konservaattorin ammatin ja työskenteli Metropolitan Museum of Art -taidemuseon egyptiläisen taiteen osaston konservoijana yli kymmenen vuotta.

Lotta Marjukka Kaminen, född 13 augusti 1948 i Seinäjoki, är en finländsk målare.

Kaminen studerade vid Finlands konstakademis skola 1969 och vid New York Phoenix School of Design 1969 samt School of Visual Arts i New York 1970–1972. Hon har varit verksam i New York sedan 1970. Hennes huvudsakliga tekniker har varit akryl-, olje- och akvarellfärger. I början ägnade hon sig åt porträttmåleri, men har blivit mera känd för sina tilltalande abstrakta målningar i dämpade blågrå toner inspirerade av bland annat 1960-talets amerikanska konst sådan den tog sig uttryck till exempel hos Mark Rothko. Kaminen har även verkat som egyptologiska avdelningens föremålskonservator vid Metropolitan Museum of Art i New York 1970–1990 och som verksamhetsledare vid det finländska institutet för visuell konst i New York 1989–1992.

Soita ja sovi ilmainen arviointikäynti!
Sähköpostitse hinta-arvio kahden tunnin sisällä!
Ripeä nouto, välitön maksu!

käteisenä tai tilisiirtona!

Haluatko vastauksen välittömästi?

Lähetä kuvat kätevästi WhatsAppin välityksellä.