Marcus Collin | Ostetaan Marcus Collinin teoksia.
Ota yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse hinta-arviota varten.
Gustaf Marcus Collin (18. marraskuuta 1882, Helsinki – 22. syyskuuta 1966, Kauniainen) oli suomalainen taidemaalari, kuvittaja ja professori.
Marcus Collin sai taidekoulutusta niukasti. Hän opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuosina 1903–1904 ja Helsingin yliopiston piirustussalissa 1904–1905. Hän toimi myös jonkin aikaa opettajana, muun muassa Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1920-luvulla. Hän teki ensimmäisen matkansa Ranskaan vuosina 1905–1906 ja maalasi siellä Pariisi-aiheisia pastelleja. Näyttelydebyyttinsä taidemaalarina Marcus Collin teki Suomen taiteilijain näyttelyssä vuonna 1907.
Marcus Collin käytti taiteilijanimessään C-kirjainta, vaikka oikeasti sukunimi kirjoitettiin K:lla. Collin syntyi virkamiesperheeseen. Ennen taideopintojaan hän suoritti alustavan oikeustutkinnon vuonna 1902. Hänen isänsä oli Karl Gustav Kollin ja äitinsä Emilia Charlotta Stenman. Hän avioitui taidemaalari Eva Helena Törnwallin kanssa.
Collinin taiteellisena läpimurtona on pidetty teoksia Hautajaiset Kökarissa ja Sunnuntai satamassa, jotka hän maalasi Lounais-Suomen saaristossa kesällä 1914. Suomalaista ekspressionismia edustava Marraskuun ryhmä perustettiin 1910-luvun lopulla, ja Marcus Collin oli sen kantavia jäseniä. Ryhmän vaikutus tulee esiin hänen teoksissaan.
Marcus Collin suosi aiheiden suhteen ihmisfiguureja, jotka olivat osa suurempaa joukkoa. Teokset olivat usein humoristisia pilkkaamatta yksityisen ihmisen heikkoutta. Marcus Collinin teokset olivat usein välähdyksiä jostakin sosiaalisesta tilanteesta.
Huomionosoitukset ja jäsenyydet
Serlachiuksen säätiön hallituksen jäsen 1935–1966
Suomen taiteilijaseuran kunniajäsen 1943
Professorin nimi ja arvo 1953
Suomen valtion taiteilijaeläke 1959
Marraskuun ryhmä oli ekspressionismin innoittamien suomalaisten taiteilijoiden muodostama ryhmä, joka toimi ennen ensimmäistä maailmansotaa. Sen tunnetuimpia jäseniä olivat Tyko Sallinen, Alvar Cawén, Eero Nelimarkka, Juho Mäkelä ja Wäinö Aaltonen. Muita marraskuun ryhmän jäseniä olivat Ilmari Aalto, Hannes Autere, Kalle Carlstedt, Mikko Carlstedt, Marcus Collin, Ragnar Ekelund, Gabriel Engberg, Uuno Eskola, Einar Ilmoni, Karl Ingelius, Jussi Jylänki, Albin Kaasinen, Viljo Kojo, Paavo Leinonen, Anton Lindforss, Arvo Makkonen, Alex Matson, Kosti Meriläinen, Juho Rissanen, Jalmari Ruokokoski, Inni Siegberg ja Antti Wanninen.
Marraskuun ryhmä seurasi kansainvälistä kubismisuuntausta ja suhtautui väreihin kielteisesti, vaikka ryhmän johtaja Sallinen tekikin uransa alkuaikoina kokeiluja puhtaan paletin ja sateenkaaren väreillä. Yleensä ottaen ryhmän värimaailma oli hyvin tumma ja maanläheinen. Kansalliset aiheet olivat pääosassa. Suomalaisissa taidepiireissä ei kuitenkaan arvostettu uusia taidesuuntauksia, ja etenkin Sallisen vapaata, voimakasta tyyliä arvosteltiin varsin voimakkaasti.
Vaikka ryhmä syntyikin Sallisen ympärille suunnan ensimmäisenä edustajana on usein pidetty Juho Mäkelää, jonka voimakkaat maalaukset herättivät huomiota 1910-luvulla.
Marraskuun ryhmä piti ensimmäisen näyttelynsä vuonna 1916. Ryhmittymä piti eri kokoonpanoissa viisi näyttelyä vuosien 1916-1924 välillä.
Yhteydenotot:
ma – la 9.00 – 20.00
sunnuntaisin & pyhäpäivinä 10.00 – 18.00
gsm. 040 58 67 989 / info@ostetaanmyydaan.fi