Leo Olavi Lindsten (17. heinäkuuta 1943 Lauritsala – 11. heinäkuuta 1988 Helsinki) oli suomalainen kriitikko, runoilija ja kuvataiteilija joka oli mukana 1960-luvun liikehdinnässä mutta ei tiukasti poliittisesti sitoutuneena.

Leo Lindsten julkaisi ensimmäiset runonsa 1965 muutettuaan Lappeenrannasta Helsinkiin. Kirjoittamisen lisäksi pop-taiteilijaksi itseään kutsunut Leo Lindsten maalasi tauluja ja toimi Kansan Uutisten taidearvostelijana 1964-1971.

Leo Lindsten oli mukana 1965 Helsingin Kulttuuritalolla järjestetyssä protestinäyttelyssä johon osllistuivat Suomen Taideakatemian kolmivuotisnäyttelystä reputetuksi tulleet nuoret taiteilijat. Heitä olivat Lindstenin lisäksi Igor Eriksson, Alpo Karjalainen, Kari Jylhä, Niilo Hyttinen ja Mikael Stierncreutz. Lindsten maalasi aluksi sarjakuvaruutuja esikuvanaan amerikkalainen pop-taiteilija Roy Lichtenstein mutta siirtyi 1960-luvun lopulla tekemään omia muunnelmiaan suomalaisten taiteilijoiden tunnetuista teoksista kuten Ferdinand von Wrightin Taistelevat metsot-maalauksesta.

1970-luvun alussa Leo Lindsten teki amerikkalaisten pop-taiteilijoiden esimerkin mukaan muotokuvia kuuluisista suomalaisista henkilöistä – tässä tapauksessa Mannerheimista, Armi Kuuselasta, Urho Kekkosesta ja runoilija Pentti Saarikoskesta.

Leo Lindsten tutki myös kirjailija Maiju Lassilan elämää ja julkaisi tästä kirjan sekä oli mukana tekemässä käsikirjoitusta Lassilan elämänvaiheita kuvanneeseen Tulipää-elokuvaan. 1980-luvulla Leo Lindsten sai huomiota omaelämäkerrallisella Istuja pitkän illan-romaanillaan jossa hän kuvasi omaa alkoholismiaan 1960- ja 1970-luvun tapahtumien taustaa vasten.

Teokset

• Äänisen aallot Runoja. WSOY 1971.
• Uppoavia jättiläisiä Runoja ja kronikoita. WSOY 1973.
• Realismin kasvot 18 taiteilijamuotokuvaa. WSOY 1976.
• Maiju Lassila, legenda jo eläessään WSOY 1979.
• Liekehtivä Vanha Runoja. WSOY 1981.
• Istuja pitkän illan. Erään juomarin kehitystarina. Romaani. WSOY 1985.
• Armin vuodet Love 1982. (yhdessä Markku Kosken kanssa)

Pop-taide syntyi 1950-luvun puolivälissä Lontoon Institute of Contemporary Artin puitteissa kokoontuneen The Independent Groupin piirissä. Sen merkittäviä henkilöitä olivattaidekriitikko Lawrence Alloway, joka keksi termin, arkkitehdit Alison ja Peter Smithson, sekä arkkitehtuurin historioitsija Reyner Banham, taiteilijat Eduardo Paolozzi ja Richard Hamilton.

Pop-taiteen ajatus perustui siihen havaintoon, että massoittain tuotetut kulutustavarat, elokuvat, mainokset ja popmusiikki olivat tulleet kaikkien jakamaksi arkipäivän kulttuuriksi. Niistä saatiin uuden taiteen ja estetiikan ainekset.

Samoihin aikoihin Yhdysvalloissa kehitettiin vastaavanlaisia ajatuksia. Pop-taide saikin suurimman vastineensa Yhdysvalloissa 1960-luvulla, jossa sitä on pidetty vastareaktionaabstraktille ekspressionismille. Amerikkalainen pop-taide sai vaikutteita myös dada-liikkeeltä sekä presisionisteilta.

Pop-taiteen kuten popmusiikinkin tavoitteena oli ottaa haltuun mielikuvia populaarikulttuurista pikemminkin kuin taiteen elitistisestä kulttuurista. Aikoinaan pop-taide suuntautui laajoille yleisöille.

Nykyisin tunnettu populaarikulttuuri syntyi toisen maailmansodan jälkeisen Yhdysvaltain taloudellisen nousun myötä. Siihen kuuluivat Hollywood ja Disneyland, värikkäät mainokset ja pakkaukset, sekä kulutustavaroiden sulavalinjaisuus. Siihen liittyi myös nuorison ja teini-iän myötä syntynyt uusi musiikki rock ’n’ roll. Tuotannon kasvua hidasti kuluttajien puute ja Yhdysvalloissa populaaritaiteiden edustajat, mainosten ja esineiden suunnittelijat valjastettiin kansallisen kasvuprojektin kannustajiksi. Richard Hamiltonin mukaan designilla on vain yksi tehtävä – lisätä myyntiä.

Britanniassa alkunsa saaneen pop-taiteen syntyyn vaikutti merkittävimpänä yksittäisenä tekijänä kaikkeen amerikkalaisuuteen kohdistunut ihailu. Pop-taiteen varhaisia ilmentymiä olivat Eduardo Paolozzin sanoma- ja aikakauslehdistä saksitut pop-henkiset kuvakollaasit 1940-luvulla, Jasper Johnsin maalaama Yhdysvaltain lippu (1955) sekä varhaisen pop-taiteen ikoninen teos, Just What Is It That Makes Today’s Homes So Diferent, So Appealing? (1956).

Pop-taide Suomessa

Vaikka useat taiteilijat kokeilivat pop-taidetta 1960-luvulla, vain muutamat suomalaiset taiteilijat perustivat koko ammattiuransa sille. Varhaisimpia popin tekijöitä olivat vuosina 1960–1964 Juhani Harri, Ismo Kajander ja Kauko Lehtinen. Varhainen pop sai kuitenkin Suomessa enemmän vaikutteita ranskalaisen Les Nouveaux Realistes eli uusrealistien ryhmän teoksista kuin amerikkalaisesta pop-taiteesta. Uusi, kantaaottava sisältö oli nähtävissä varsinkin Ismo Kajanderin teoksissa.

Muita suomalaisia pop-taidetta tehneitä tai sitä lähellä olleita taiteilijoita ovat muun muassa Markus Heikkerö, Simo Helenius, Erkki Kurenniemi, Harro Koskinen, Leo Lindsten, Rauni Liukko, Olli Lyytikäinen, Jarmo Mäkilä, Pekka Mäkinen, Pekka Nevalainen, Leo Niemi, Paul Osipow, Kalervo Palsa, Kimmo Pyykkö, Raimo Reinikainen, Eino Ruutsalo, Kaj Stenvall, Esko Tirronen ja Risto Vilhunen.

Yhteydenotot:

ma – la 9.00 – 20.00

sunnuntaisin & pyhäpäivinä 10.00 – 18.00

gsm. 040 58 67 989 / info@ostetaanmyydaan.fi

Wikipedia