OSTETAAN KUUTTI LAVOSEN TEOKSIA
Kuutti Lavonen (1960) Taidemaalari
Olemme kiinnostuneita litografioista, etsauksista sekä maalauksista.
041 473 8034 / info@ostetaanmyydaan.fi
Kuutti Johannes Lavonen (s. 7. helmikuuta 1960 Kotka) on suomalainen taidemaalari, taidegraafikko, valokuvataiteilija ja professori. Hän on toiminut Kuvataideakatemian professorina ja kirjoittanut runokirjan Havahtumisia sekä maalannut Tyrvään Pyhän Olavin kirkon kirkkomaalauksia.
Lavonen opiskeli Italiassa Urbinossa, Instituto Superiore per le Industrie Artistichessa vuosina 1978–1979, minkä jälkeen hän siirtyi Suomen taideakatemian kouluun, josta hän valmistui taidegraafikoksi vuonna 1984. Parhaillaan hän suorittaa kuvataiteen tohtorin tutkintoa Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa (2005-).
Lavosen taiteellisen työn debyytti tapahtui Helsingissä 1978. Sittemmin Lavonen on esiintynyt kymmenissä ryhmä- ja yksityisnäyttelyissä. Lavosen teoksia on ollut esillä myös monissa kansainvälisissä näyttelyissä. Pidetyn taiteilijan töitä on hankittu lukuisiin yksityiskoteihin, toimitiloihin ja kokoelmiin. Kuutti Lavonen on kuulunut Suomen pidetyimpiin ja johtaviin taidegraafikoihin viimeistään hänen Didrichsenin taidemuseossa Helsingissä 2004-2005 olleesta näyttelystään lähtien. Lavosen viimeaikaisista töistä tunnetuimpia ovat hänen kymmenet kirkkomaalauksensa Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon yhdessä Osmo Rauhalan kanssa. Kotimaisten kokoelmien ohella töitä sisältyy esimerkiksi Viron taidemuseon (Viro) ja Malagan yliopiston (Espanja) kokoelmiin.
Lavonen kuuluu tamperelaisen taidegrafiikan vedostuspaja Himmelbaun palveluja käyttäviin taiteilijoihin.
Lavosen vanhemmat olivat kuvataiteilija Ahti Lavonen ja tekstiilitaiteilija Maija Lavonen. Lavosella on kaksi lasta yhdessä filosofian tohtori Ulla Tuomarlan kanssa. Pariskunta on eronnut. wiki
Kuutti Lavonen, född den 7 februari 1960 i Kotka i Finland, är en finländsk grafisk formgivare, målare, fotokonstnär och professor, bosatt i Helsingfors, Finland. Han är son till bildkonstnären Ahti Lavonen och textilkonstnären Maija Lavonen, och bror till dramaturgen Sussa Lavonen (1966–). Han var gift med Ulla Tuomala fram till 2008 och han har två barn. Kuutti Lavonen var professor i grafisk formgivning vid Konstuniversitetets Bildkonstakademi 1999–2003.
Kuutti Lavonen utbildade sig vid Istituto Superiore per le Industrie Artistiche i Urbino, Italien, 1978–1979, och vid Konstuniversitetets Bildkonstakademi i Helsingfors 1980–1984. Han arbetar sedan 2006 på en doktorsavhandling om Bernardo Cavallino (1616–1656) vid Lapplands universitet i Rovaniemi i Finland. Kuutti Lavonen debuterade som konstnär 1978. Förutom i Finland har han ställt ut i bland andra Sverige, Danmark, Estland, Tyskland, Österrike, Polen, Skottland, Belgien, Frankrike, Spanien, Italien, Tjeckoslovakien, Sovjetunionen, Argentina, Uruguay, Venezuela och Colombia.
Han blev särskilt uppmärksammad för den konstnärliga utsmyckningen av Sankt Olofs kyrka i Tyrvis i Finland, skapad tillsammans med konstnären Osmo Rauhala. Den medeltida kyrkan hade ödelagts nästan fullständigt vid en anlagd brand 1997.