OSTETAAN JUSSI NIVAN TEOKSIA
Jussi Niva (1966-) Kuvataiteilija
041 473 8034 / info@ostetaanmyydaan.fi
Jussi Niva (s. 5. helmikuuta 1966 Pello) on suomalainen kuvataiteilija. Hän on opiskellut Kuvataideakatemiassa vuosina 1984–1989.
Nivan taiteilijaura käynnistyi jo Kuvataideakatemian opiskeluvuosina hänen päästessään osallistumaan useisiin ryhmänäyttelyihin. Vuonna 1992 Niva osallistui Kasselin IX documentaan ensimmäisenä suomalaisena yhdessä Pekka Nevalaisen kanssa. Vuonna 1993 hän edusti Suomea Venetsian biennaalissa teoksellaan Lainattu maisema, joka on sittemmin nähty muun muassa Lapin taika -näyttelyssä Ateneumissa ja Korundissa.
Nivan taiteessa toistuvat toisiinsa liukuvat värit. Valokuvissaan hän on käyttänyt pitkiä valotusaikoja. Maalaus ja valokuva kulkevat usein rinnakkain, toisiaan täydentävinä kuvina. Etäisyydet, mittasuhteet, jopa mittatikkumaiset kuviot näkyvät Nivan tuotannossa. Samankaltainen nykytaiteilija on Nina Roos, jonka kanssa Nivalla oli yhteisnäyttely Sara Hildénin taidemuseossa 1994.
Julkisia teoksia
- Expose, 1998, Vuosaaren metroasema
- M in Us (Mondrianian Steps), 2010, Tukholma. Teos viittaa väljästi Piet Mondrianin tuotantoon.
Jussi Niva, född 5 februari 1966 i Pello i Finland, är en finländsk målare och fotograf.
Jussi Niva utbildade sig vid Konstuniversitetets Bildkonstakademi i Helsingfors 1984-89. Han är (2009) professor där.
År 1992 deltog Jussi Niva IX i DOCUMENTA IX i Kassel i Tyskland och 1993 i Venedigbiennalen. Han fick Carnegie Art Award stipendium för unga konstnärer 1998.
Offentliga verk
- Exponera, 1998, Nordsjö metrostation i Helsingfors
- Folkhälsoinstitutet i Solna, 2011
Soita ja sovi ilmainen arviointikäynti!
Sähköpostitse hinta-arvio kahden tunnin sisällä!
Ripeä nouto, välitön maksu!
käteisenä tai tilisiirtona!
Haluatko vastauksen välittömästi?
Lähetä kuvat kätevästi WhatsAppin välityksellä.