Kategoriat
Yleinen

Jochim Neiman

OSTETAAN JOCHIM NEIMANIN TEOKSIA

Jochim Neiman (1600-1673) Taidemaalari

041 473 8034 / info@ostetaanmyydaan.fi

Jochim Neiman (n. 1600 – 1673) oli saksalaissyntyinen Suomessa toiminut taidemaalari.

Neiman oli saksalaista käsityöläissukua. Hän muutti Tukholmaan Kustaa II Aadolfin valtakauden alkupuolella ja kouluttautui siellä maalariksi. Suomen nousukausi houkutteli hänet vuonna 1631 työhön Turkuun, missä hän alkuun teki koristelu- ja muuta käsityötä mm. Turun tuomiokirkkoon. Hän oli 1650-luvun alussa Suomen ensimmäinen muotokuvamaalari ja muotokuvamaalauksen uranuurtaja. Hän ikuisti suuren määrän Turun akatemian professoreita mutta lähes kaikki tuhoutuivat Turun paloissa 1738 ja 1827, ja hänen maalauksiaan on yleensäkin säilynyt vain muutama. Osa niistä siirtyi Ruotsiin sinne muuttaneiden mukana. Neimanin työksi arvioitu alkuaan Turun tuomiokirkossa ollut lapsimuotokuva vuonna 1662 kuolleesta Kaarle Kustaanpoika Hornista vainajana on nykyään Nordiska museetissa. Hänen professorimuotokuviaan ovat esimerkiksi maalattu, Gripsholmin linnassa säilynyt piispa Isak Rothoviuksen muotokuva vuodelta 1652 sekä Rauman kirkkoon vuonna 1640 tehtyyn Rauman kirkkoherran Gregorius Clementin (Gregorius Clementis eli Grels Finno) epitafiin maalatut muotokuvat. Maskun kirkon votiivikaapissa olevat Hebla Gallen ja Henrik Hoffmanin muotokuvat on myös kirjattu Neimanin teoksiksi.

Jochim Neiman käytti Suomessa ensimmäisenä konterfeijarin eli kiertävän maalarin titteliä ja kiersi työkseen muotokuvien teossa. Ruotsin Vaasa-ajan renessanssin muotokuvamaalaus, varsinkin Cornelius Arendtzin tyyli, antoi hänelle tyylillisiä vaikutteita. Hän oli 1600-luvun Suomessa harvoja konterfeijaria, eivätkä useimmat heistä pitäneet oppilaita. Jochim Neiman otti kuitenkin oppilaita, esimerkiksi Abraham Myra (k. 1684) oli hänen oppilaitaan.

Jochim Neiman (1600-1673) was a German-born traveling painter who primarily worked in Finland.

After being born in Germany, Neiman moved to Stockholm during Gustavus Adolphus of Sweden's reign, and trained as a painter there. A work boom for artists in Finland lured him in 1631 to work in Turku. He participated in restorations at the Turku Cathedral. In the early 1650s he was a pioneer of portrait painting as Finland's first portrait painter. He produces works of a large number of the Royal Academy of Turku's professors, but almost all were destroyed in the Turku fire of 1738 and the Great Fire of Turku in 1827. Neiman also painted the portraits of a number of clergy, including the vicar of the church in Rauma (1640), and the bishop of Gripsholm Castle (1652). A portrait of Gustav Horn, Count of Pori by Neiman now resides at the Nordic Museum. Neiman was also a teacher, and apprenticed a number of painters including Abraham Myra and Didrik Möllerum.

Soita ja sovi ilmainen arviointikäynti!
Sähköpostitse hinta-arvio kahden tunnin sisällä!
Ripeä nouto, välitön maksu!

käteisenä tai tilisiirtona!

Haluatko vastauksen välittömästi?

Lähetä kuvat kätevästi WhatsAppin välityksellä.