Hugo Gerhard Simberg (24. kesäkuuta 1873 Hamina – 12. heinäkuuta 1917 Ähtäri) oli suomalainen taidemaalari ja graafikko. Hän on Suomen taiteen symbolismin päänimiä. Hän toi Akseli Gallen-Kallelan ohella symbolismin ajatuksia suomalaiseen taiteeseen ja kokeili uusia eurooppalaisia taidesuuntia 1900-luvun alussa. Hän maalasi piruhahmoja, kuolema-aiheita ja luonnonnäkyjä naivistisella tyylillä, mutta käytti myös lämmintä realismia esimerkiksi vuonna 1898 maalaamassaan Täti-maalauksessa.

Simberg syntyi Haminassa 1873. Hänen vanhempansa olivat eversti Nicolai Edvard Simberg ja Ebba Mathilda Widenius. Hänellä oli kahdeksan sisarusta, ja perheeseen kuuluivat lisäksi isän sisko Alexandra ja neljä isän edellisestä avioliitosta syntynyttä lasta. Alexandra Simberg piti yksityiskoulua perheen kodissa ja opetti myös Hugoa ja tämän kaksoisveljeä Paulia. Alexandra oli harrastajamaalari ja oli osaltaan vaikuttamassa myös Hugon päätökseen ryhtyä kuvataiteilijaksi.

Hugo oli kahdeksanvuotias, kun Simbergit muuttivat Viipuriin. 15-vuotiaana hän aloitti iltaopinnot Viipurin taiteenystäväin piirustuskoulussa. Kun Paul muutti syksyllä 1893 Helsinkiin opiskelemaan Teknilliseen korkeakouluun, Hugo jätti koulunsa ja muutti veljensä mukana. Hän päätti tuolloin tosissaan ryhtyä opiskelemaan taiteilijaksi ja opiskeli 1893–1895 Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Opinnot eivät edenneet aivan toivotusti, ja Simbergistä tuntui välillä siltä, ettei hän edistynyt ollenkaan. Häntä opettivat muun muassa Helene Schjerfbeck ja Elin Danielson-Gambogi.

Jo Simbergin varhaisista töistä voi nähdä, että hän oli synnynnäinen symbolisti, mutta Ateneumin taideopetus ei tarjonnut hänelle mahdollisuutta opiskella hänelle tärkeiden aiheiden parissa. Simberg päätti kirjoittaa suomalaisen symbolismin päämestarille, Akseli Gallen-Kallelalle, joka otti hänet oppipojakseen Ruovedelle vuonna 1895. Tästä alkoi Simbergin taiteilijankehityksen tärkein vaihe. Gallen-Kallela rohkaisi häntä jatkamaan oman tyylinsä parissa.

Simberg maalasi jo ensimmäisenä Ruoveden-syksynään 1895 yhden tunnetuimmista teoksistaan. Hallassa isokokoinen hahmo istuu viljakuhilaalla ja puhaltaa kylmää ilmaa. Samoihin aikoihin valmistuneessa Sadussa valkoisiin pukeutunut nainen ratsastaa oudonnäköisen pedon selässä. Teokset avasivat näkymän Simbergin omalaatuiseen maailmaan, jossa yhdistyvät unet ja tarut. Niitä on tulkittu paljon, ja niistä on löydetty viitteitä muun muassa klassiseen tarustoon, antiikin ja Raamatun kertomuksista Danten runoihin ja Hans Christian Andersenin satuihin.

Simberg teki 1896 ensimmäisen opintomatkansa Pariisiin. Ruovedelle hän palasi tammikuussa 1897. Tuolloin Gallen-Kallelan ateljeerakennus oli jo valmistunut, ja Simberg muutti maalaistaloon, jossa Gallen-Kallela oli asunut rakennustöiden aikana. Simbergin työtahti kiihtyi, ja hän maalasi useita öljyväritöitä muun muassa paikkakunnan lapsista. Gallen-Kallelan avulla hän tutustui myös etsaustekniikkaan.

Gallen-Kallela opetti Simbergiä kesään 1897, jolloin he tekivät yhdessä matkan Tukholmaan, jossa he osallistuivat kansainvälisen näyttelyn yhteydessä pidettyihin juhliin. Simberg tutustui siellä muun muassa Magnus Enckelliin, josta tuli myös hänen läheinen ystävänsä. Matkan jälkeen Simberg asui vielä hetken Ruovedellä. Hänen haaveensa omasta ateljeesta kilometrin päähän Kalelasta kaatui rahoituksen mahdottomuuteen.

Simberg matkusti vuonna 1898 Italiaan, missä hän monien muiden symbolistien tavoin löysi varhaisrenessanssin taiteilijoiden töistä yksinkertaisuuden ihanteen. Simberg teki myöhemmin samana vuonna läpimurtonsa taiteilijain syysnäyttelyssä, jossa erityisesti hänen tädistään maalaamansa muotokuva sai tunnustusta. Sen sijaan satuaiheiset työt saivat edelleen kielteisen vastaanoton.

Palattuaan kesällä 1899 veljensä Carlin luokse Kaukasukselle tekemältä matkaltaan Simberg hankki Helsingin Rikhardinkadulta ensimmäisen oman ateljeensa. Siellä hän sai työrauhan, jonka ansiosta uusia töitä syntyi vauhdikkaasti. Näyttelyissä hänen arvostuksensa alkoi myös samalla kasvaa.

Simberg sairastui syksyllä 1902 aivokalvontulehdukseen, jonka takia hän oli suurimman osan talvesta sairasvuoteessa. Toipumisensa jälkeen Simberg teki kuuluisimman työnsä. Teos on saanut taidehistoriassa nimen Haavoittunut enkeli, vaikka Simberg oli merkinnyt näyttelyluettelossa teoksen nimeksi ainoastaan ajatusviivan.

Pian Haavoittuneen enkelin valmistumisen jälkeen Simberg sai uransa suurimman haasteen. Hän sai Magnus Enckellin kanssa tehtäväkseen koristella Lars Sonckin suunnittelema Tampereen tuomiokirkko. Enckell maalasi alttaritaulun ja Simberg muun koristelun. Kirkosta haluttiin jugendin hengen mukaisesti kokonaistaideteos.

Simberg aloitti työnsä tuomiokirkossa syyskuussa 1904. Urakka vei vajaat kaksi vuotta. Simberg maalasi kirkkoon muun muassa koko lehterikaidetta kiertävän koristeen, jossa on köynnöstä kantavia poikia (Köynnöksenkantajat), ja kattomaalaukset kiemurtelevine käärmeineen. Hän maalasi myös kaksi seinämaalausta, version Haavoittuneesta enkelistä ja Kuoleman puutarhan, jossa on kasvimaata hoitavia luurankohahmoja. Maalaukset eivät olleet tavanomaista kirkkokoristelua, mutta lasimaalauksissa Simberg noudatti perinteistä kristillistä tyyliä ja arvomaailmaa. Lehterikaiteen ”Köynnöksenkantajat” alastomine poikineen oli sen sijaan ennen näkemätön, ja se aiheuttikin paljon kohua.

Suomen taide koki kovan kolauksen Pariisin taidenäyttelyssä vuonna 1908, kun sitä moitittiin tylsäksi ja värittömäksi. Monet taiteilijat etsivät uusia suuntia, mutta Simberg pysyi symbolismissaan, joka koettiin aikansa eläneeksi. Simberg päätti esiintyä näyttelyissä ulkokohtaisena naturalistina ja koloristina, jopa impressionistina, mutta pysyi perusluonteeltaan pienimuotosten fantasiakuvien tekijänä. Vuonna 1912 hän järjesti näyttelyn, jossa hän esitteli joukon piirustuksiaan ja pienoisakvarellejaan. Teoksissa ilmeni jälleen Simbergin mielikuvituksellinen satumaailma, johon hän näytti sitoutuneen pysyvästi. Muille taiteilijoille symbolismi oli ollut ohimenevä vaihe, mutta Simbergille se oli luontevin ilmaisutapa. Myös graafikkona Simberg on sangen arvostettu.

Simberg teki myös tilaustöitä. Yksi tunnetuimmista on Simbergin 1899 ja 1901 luoma UPM Kymmenen "Aarnikotka", joka on vanhin Suomessa yhä käytössäoleva yritystunnus.

Simberg kuoli aivoverenvuotoon 11. heinäkuuta 1917 Sarkolan talossa Ähtärin Peränteen kylässä. Simberg on haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle: V3-1-12.

Hugo Simberg meni vuonna 1910 naimisiin Anni Bremerin kanssa. He saivat kaksi lasta Tomin ja Uhra-Beatan. Uhra-Beata Simberg-Ehrström tuli tunnetuksi ryijytaiteen uudistajana.

Hugo Simberg, född 24 juni 1873 i Fredrikshamn i Storfurstendömet Finland, död 12 juli 1917 i Etseri i Finland, var en finländsk målare, grafiker och skulptör, i huvudsak verksam inom symbolismen.

Hugo Simberg var ett av nio barn till översten och postförvaltaren Nicolai Edvard Simberg (1822–1915) och dennes andra hustru Ebba Mathilda Widenius (1840–1897). Fadern hade dessutom nio barn i sitt första äktenskap. Han växte upp först i Fredrikshamn och från åtta års ålder i Viborg. Han gick i stadens skola och kvällstid på Viborgs konstvänners ritskola. Han utbildade sig vidare på Finska Konstföreningens ritskola på Ateneum i Helsingfors 1893–1895 och 1895–1897 för Akseli Gallen-Kallela i Ruovesi. Därefter vistades han i Florens, Pisa, Rom, Neapel och Venedig i Italien från november 1897 och under första halvåret 1898.

Han intogs som medlem i Konstnärsgillet i november 1898 och tillträdde en tjänst som lärare i Viborgs konstnärsvänners ritskola i januari 1899. I juni samma år inledde han en längre studieresa i Ryssland, bland annat i Kaukasus. Han gjorde senare ytterligare resor till Italien, Frankrike och USA.

Han utförde bland annat symboliska målningar, till exempel Dödens trädgård (1896), Den sårade ängeln (1903), Flodstranden och Döden i en vemodig, bisarr stil som till viss del påminner om Ivar Arosenius målningar.

Han gifte sig 1910 med Anni Bremer, som hade varit hans elev i Ateneum, och fick med henne två barn. Dottern Uhra-Beata Simberg-Ehrström blev textilkonstnär. Han är begravd på Sandudds begravningsplats i Helsingfors.