Hugo Elias Backmansson (ven. Хуго Бакманссон, 17. huhtikuuta 1860 Paimio – 19. marraskuuta 1953 Helsinki) on ainoa Suomessa syntynyt venäläisen taistelumaalarikoulutuksen ja kokemuksen saanut taiteilija, joka toimi myös muotokuvamaalarina. Backmansson tunnetaan varsinkin orientalistisista, Pohjois-Afrikassa tehdyistä maalauksistaan.

Backmansson opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Turussa 1870–1873 ja debytoi 1877. Hän lähti Haminan kadettikouluun, josta hän valmistui vänrikiksi. Haminan jälkeen alkoi Backmanssonin ura Venäjän armeijassa. Hän aloitti opiskelun Pietarin taideakatemiassa 1894 ja valmistui sieltä taistelumaalariksi 1899.

Backmansson asui Pietarissa lähes 30 vuotta palvellen tsaarin armeijassa milloin taistelumaalarina, milloin upseerina. Hän toimi upseerina myös Moskovassa. Backmansson työskenteli Venäjän–Japanin sodassa 2. mantshurialaisen armeijakunnan taistelumaalarina 1904–1905, ja ensimmäisen maailmansodan aikana Persiassa Urmiassa. Juuri ennen Venäjän vallankumousta vuonna 1917 keisari Nikolai II nimitti hänet Venäjän taistelumaalareiden johtajaksi.

Backmansson oli myös haluttu muotokuvamaalari. Hän palasi Suomeen lopullisesti Venäjän vallankumouksen jälkeen 1917. Viimeiseen, 32 suomalaistaiteilijan yhteisnäyttelyyn Pietarissa hän osallistui maaliskuussa 1917.

Vankeinvaihdossa Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä Backmansson vaihdettiin samaan aikaan Lev Kamenevin kanssa, jonka lanko Lev Trotski toimi samaan aikaan Neuvosto-Venäjän sotaministerinä.

Suomeen palattuaan Backmansson matkusti moneksi vuodeksi Pohjois-Afrikkaan, jossa hän oleskeli pääasiassa Marokossa. Hän tutki etelän voimakasta valoa ja paikallisia ihmisiä, tarkkaili elämää folkloristin silmin. Ensimmäistä kertaa hän matkusti 1800-luvun lopulla Tunisiaan, jossa maalasi joukon akvarelleja ja tyyppikuvia berbereihin kuuluvista tuaregi-heimon miehistä. Tutustuminen sosiologi Edvard Westermarckiin vaikutti siihen, että hän asui useita vuosia Tangerissa ja matkusteli muulikaravaanilla Feziin ja maalasi kaupunkien toreilla ja kaduilla. Hän näyttää olleen hurmioitunut eri kansallisuuksista ja kulttuurien moninaisuudesta. Myös Marrakesh ja Casablanca näkyvät hänen tuotannossaan. Hänen aiheitaan olivat ratsastavat beduiinit, jotka esittivät Pohjois-Afrikassa suosittua kiväärileikkiä.

Backmanssonin on päätelty olleen värisokea, sillä maalauksistaan tekemiinsä kopioihin hän on maalannut usein vihreät kohdat harmaalla.

Backmanssonin maalauksia on useissa museoissa Suomessa, ja Venäjällä muun muassa Eremitaašissa.

Hugo Elias Backmansson, född 14 april 1860 i Pemar, död 19 november 1953 i Helsingfors, var en finländsk målare och militär. Han var son till kronofogden, assessorn Carl Johan Backmansson och Sofia Charlotta Danielson. Backmansson var gift två gånger, först med Lydia­ Alexandrin­e Grüneisen år 1887 och sedan med Beryl Villiers Wheeler år 1908.

Hugo Backmansson tjänstgjorde till en början som officer i ryska armén, men tog avsked 1899 och ägnade sig därefter åt konsten, bland annat som bataljmålare i Manchuriet under rysk-japanska kriget och som chef för de ryska bataljmålarna under första världskriget från 1917.

Backmansson fick sin konstnärliga utbildning vid Åbo ritskola 1870–73 och vid konstakademin i Sankt Petersburg 1894–99. Han målade främst porträtt, landskap och motiv med anknytning till militärlivet. Under sina många resor i Marocko 1907 och 1939 målade han nordafrikanska vyer. De marockanska verken är också intressanta för etnologer och socialantropologer eftersom de tidsmässigt och till motivvalet ofta tangerar Edvard Westermarcks forskningsområde.

Backmansson är representerad bland annat vid Åbo Akademi, Amos Anderssons konstmuseum, Konstmuseet Ateneum, ; Lahden museo, Gösta Serlachius museum, Åbo konstmuseum, Museet Ett hem, och Eremitaget i S:t Petersburg.