Kategoriat
Yleinen

Helena Junttila

OSTETAAN HELENA JUNTTILAN TEOKSIA

Helena Junttila (1963-) Taidemaalari

041 473 8034 / info@ostetaanmyydaan.fi

Helena Junttila (15. helmikuuta 1963 Simo) on lappilainen taidemaalari. Hän varttui Kittilässä ja Sodankylän Askan kylässä. Hän asuu Sodankylän Askassa taiteilijakylässä.

Ura

Junttila valmistui Vapaan taidekoulun ammatilliselta linjalta Helsingissä vuonna 1989. Helena Junttila on tullut tunnetuksi tussipiirroksista ja maalauksista, joissa hän kuvaa ihmistä eläinten, kasvien, myyttisten hahmojen ja luonnonvoimien kanssa. Eläimistä etenkin karhu toistuu usein Junttilan teoksissa. Junttilan teoksia on ollut esillä eri puolilla maailmaa. Hänen teoksiaan kuuluu Rovaniemen taidemuseon kokoelmiin.

Junttila on Suomen taidemaalariliiton jäsen vuodesta 1996 ja kuuluu Lapin Taiteilijaseuraan, jonka hallituksen jäsen hän oli vuosina 1997–1999 ja 2001–2007 sekä puheenjohtaja 2005–2006.

Vuonna 2006 Junttila oli ehdolla Garnegie Award -näyttelyyn.

Tunnustuksia

Lapin taidetoimikunta palkitsi Junttilan vuonna 2013 Lapin taide-elämän puolesta tehdystä työstä. Vuonna 2016 Junttila oli LuostoClassicin vuoden taiteilija. Junttila sai Lapin rahastolta 2014 visuaalisten taiteiden kokovuotisen 22 000 euron apurahan. Vuonna 2011 hän sai Lapin taidetoimikunnalta 500 euron kohdeapurahan.

Yksityiselämä

Helena Junttilan puoliso on graafikko Jukka Tarkiainen. Helena Junttila on Einari Junttilan lapsenlapsi.

Soita ja sovi ilmainen arviointikäynti!
Sähköpostitse hinta-arvio kahden tunnin sisällä!
Ripeä nouto, välitön maksu!

käteisenä tai tilisiirtona!

Haluatko vastauksen välittömästi?

Lähetä kuvat kätevästi WhatsAppin välityksellä.