Kategoriat
Yleinen

Eva Olsoni

OSTETAAN EVA OLSONIN TEOKSIA

Eva Olsoni (1908-1994) Taidemaalari

041 473 8034 / info@ostetaanmyydaan.fi

Eva Olsoni (17. toukokuuta 1908 Porvoo – 21. marraskuuta 1994 Gold Beach, Oregon, Yhdysvallat) oli suomalainen taidemaalari ja tekstiilitaiteilija.

Porvoolainen Eva Olsoni opiskeli 1920-luvun keskivaiheilla kuvaamataidon opettajaksi Helsingin taideteollisessa keskuskoulussa. Hän jatkoi opintojaan vuosikymmenen lopulla Lontoon Byam Shaw -taidekoulussa sekä Pariisin Académie Colarossissa ja Académie Julianissa. Ensimmäisen näyttelynsä taidemaalarina hän piti 1937 ja osallistui sen jälkeen moniin näyttelyihin Euroopassa, kunnes muutti 1970-luvulla tyttärensä luo Yhdysvaltoihin.

Olsoni työskenteli Stockmannin taideteollisella osastolla ja suunnitteli mattoja ja ryijyjä. Hän teki tekstiilejä myös tammisaarelaiselle Kotivilla Oy:lle ja taidekäsityöliike Nornalle sekä puvustuksia Svenska Teaternille ja Helsingin Kansanteatterille. 1960-luvulla Olsoni suunnitteli käyttöesineitä puusta, hopeasta, messingistä ja raudasta.

Olsonin töitä on Suomessa hankittu Helsingin taidemuseon, Porvoon museon, Suomen Yhdyspankin ja Maire Gullichsenin kokoelmiin.

Eva Olsoni sai kaksi palkintoa Pariisin maailmannäyttelyssä 1938.

Eva Olsoni, född 17 maj 1908 i Borgå, död 21 november 1994 i Gold Beach, USA, var en finländsk konstnär.

Olsoni utbildade sig 1925–1927 till teckningslärare vid Centralskolan för konstflit och studerade även i London, Paris och Stockholm. Hon var därefter huvudsakligen verksam som textilkonstnär, bland annat som föreståndare för flera vävateljéer. Som målare debuterade hon 1937. Olsoni gjorde sig mest känd som kolorist med ett högt utvecklat sinne för färgernas valörer.

Från 1941 var hon gift med Börje Olsoni, som var bror till bokhandlaren Eric Olsoni.

Soita ja sovi ilmainen arviointikäynti!
Sähköpostitse hinta-arvio kahden tunnin sisällä!
Ripeä nouto, välitön maksu!

käteisenä tai tilisiirtona!

Haluatko vastauksen välittömästi?

Lähetä kuvat kätevästi WhatsAppin välityksellä.