Eero Aleksander Nelimarkka (10. lokakuuta 1891 Vaasa – 27. marraskuuta 1977 Helsinki) oli suomalainen taidemaalari. Hänet tunnetaan parhaiten pohjalaista lakeusmaalauksista mutta hän tuotti myös muotokuvia ajan vaikuttajista, perheenjäsenistään sekä pohjalaisten tupien emännistä ja isännistä. Kuva-aiheisiin lukeutuu myös interiöörejä, asetelmia sekä kaupunkikuvaelmia. Eero Nelimarkka oli Eero Järnefeltin oppilas. Hän avioitui Saima Alaviitalan kanssa vuonna 1918. Pariskunnalla oli neljä lasta. Vuonna 1956 hänet palkittiin Pro Finlandia -mitalilla, ja professorin arvonimen Nelimarkka sai vuonna 1966.

Nelimarkka syntyi kahdeksanlapsisen perheen kuopukseksi Vaasassa vaivaistaloon. Taiteilijan vanhemmat Maria ja Erkki Nelimarkka olivat kotoisin Alajärveltä, jossa suvut olivat eläneet jo 1700-luvulta lähtien. Suku oli musikaalinen, perheenisä Erkki lauloi ja soitti viulua. Äidin isä oli ammatiltaan hääsoittaja. Perhe oli siirtynyt paremman toimeentulon toivossa ensin Helsinkiin ja asettunut sen jälkeen Vaasaan. Erkki oli syvästi uskonnollinen ja teki oletettavasti saarnamatkoja. Hän toimi räätälinä ja kuoli Vaasassa mielisairaalassa Eeron ollessa 9-vuotias. Kuoleman myötä perhe muutti köyhäintalosta kaupungin vuokra-asuntoon. Heillä oli omaisuutenaan ainoastaan tyhjä kaappi, pyöreä kaksiosainen pöytä, lavitsa ja leveä sänky.

Kansakoulun käytyään Nelimarkka haaveili opintojen jatkamisesta lyseossa mutta varojen uupuessa hän päätyi sokerileipurin oppiin. Hän teki kisällinäytteensä 15-vuotiaana, saaden "sällin" paperit Waasan tehdas ja käsityöläisyhdistykseltä 10.6.1907. Valmistumisen yhteydessä hän sai myös apurahan ulkomaista opintomatkaa varten ja vesivärit sekä erillisen kehotuksen jatkaa piirustus- ja maalausharrastustaan. Nelimarkka jäljensi kouluaikanaan japanilaisia ja kiinalaisia piirroksia. Hänen ensimmäinen opintomatkansa kohdistui Tukholmaan, jossa viipyi kahdeksan kuukautta. Matkan aikana Nelimarkka tutustui Carl Larssonin maalauksiin kiinnostuen enemmän taidemaalarin ammatista. Hän palasi Suomeen vuonna 1908, mutta saatuaan potkut vaasalaisesta leipomosta hän lähti nopeasti Lyypekkiin täydentämään sokerileipurin opintojaan. Tällä matkalla hän viipyi puoli vuotta. Sokerileipurin opintojen ohella hän alkoi opetella koristemaalariksi, harjaantuen aluksi ootraamaan huonekaluja. Palattuaan Suomeen Nelimarkka ryhtyi jatkamaan taidemaalarin opintojaan. Alkuun hän asui veljensä Paavo Nelimarkan luona Heinolassa, jonka yhteiskoulun piirustuksen opettajana toimi taidemaalari Bruno Hahl. Hahl kannusti nuorta Nelimarkkaa lähtemään Helsinkiin. Hän sai työpaikan Löfströmin leipomossa ja kirjoittautui iltaoppilaaksi Taideteollisuuskeskuskouluun. Opettajina toimivat siihen aikaan Werner von Hausen ja Sigfrid Keinänen. Nelimarkkaa ei hyväksytty Taideyhdistyksen piirustuskouluun, sillä hän ei ollut suorittanut opintoja lyseossa.

Tie taiteilijaksi

Nelimarkka hylkäsi haaveet leipurin ammatista täysin vuonna 1911 ja ryhtyi tavoittelemaan uraa päätoimisena taiteilijana. Gallen-Kallelan neuvosta hän lähti vuoden 1912 alusta opiskelemaan vuodeksi Pariisiin. Matka katettiin lainarahoin, eikä nuori taiteilija osannut lainkaan ranskaa. Matkatoverina hänellä oli saksalainen kuvanveistäjä Wilhelm Lehmbruck, jonka avulla hän sai hotellihuoneen. Ruotsalaisten taiteilijoiden avulla hän löysi työhuoneen ja ilmoittautui oppilaaksi vapaaseen akatemiaan Rue Grande Chaumièreen. Nuori taiteilija palasi jo samana vuonna takaisin Helsinkiin ja sai paikan Eero Järnefeltin oppilaana Yliopiston piirustussalilta. Hän opiskeli Helsingissä vuosina 1912–1914 ja asui Larin-Kyöstin kanssa Oulunkylässä. Pariisissa Nelimarkkaan olivat tehneet lähtemättömän vaikutuksen Puvis de Chavannesin Köyhä kalastaja ja P. Sebastian Luxemburgin museossa sekä Louvressa Botticellin freskofragmentit.

Nelimarkka teki taiteellisen läpimurtonsa vuoden 1916 jälkeen Helsingissä. Hänen teoksensa määriteltiin "lyyriseksi marraskuulaiseksi". Vuonna 1919 Nelimarkka lähti kuriiripassilla Lontoon kautta toiselle Pariisin matkalleen ja opiskeli Akadémie Modernessa noin kuukauden ajan fauvisteihin kuuluneen Othon Frieszin oppilaana. Hän opiskeli myös Académie Julianissa sekä taiteilija André Lhoten akatemiassa. 1920 luvun alussa tehtiin Nelimarkan aloitteesta huomattava päätös: Suomen Taiteilijaseuran pöytäkirjat, mitkä siihen saakka oli kirjoitettu ruotsinkielellä, voitiin - sihteeristä riippuen - kirjoittaa myös suomeksi. Nelimarkka joutui myös olemaan Takaharjun keuhkotautiparantolassa 1920 luvulla.

Vuonna 1928 hän kävi Pariisissa ja Italiassa ja vuonna 1934 Brysselissä.

Vuonna 1928 Nelimarkka osti tontin Alajärven, Pekkolan kylästä ja rakennutti paikalle mansardikattoisen huvilan, Villa Nelimarkan, jonka perusosa valmistui 1932. Vuonna 1940 hän rakennutti Alahärmään itselleen pienen maalausmajan. Tässä vaiheessa Nelimarkka ryhtyi erikoistumaan Etelä-Pohjanmaan ja sen ihmisten kuvaamiseen. Jalmari Ruokokosken kehotuksesta Nelimarkka oli osallistunut tohtori Thorsten Renvallin mukana Petsamoon heimosotaretkelle, keväällä 1918, saaden ansioistaan VR 4. kunniamerkin.

Vuonna 1945 perustettiin Nelimarkka-Rahasto säätiö. Säätiön muita perustajia olivat muun muassa professori J. A. Hollo, Ragnar Ekelund, Sulho Ranta, Ludvig Wennervirta, sekä hänen poikansa DI Antti Nelimarkka. Rahaston tehtävänä on vaalia taiteilijan tuotantoa ja elämäntyötä, sekä tukea suomalaista kuvataidetta keräämällä taidetta. Taiteilija lahjoitti säätiölle 22 teosta, jonka turvin oli mahdollista ostaa taiteilijan isän kotitila ja kunnostaa siihen kuuluvat rakennukset. Vuonna 1964 kivinavetan paikalle rakennutettiin Hilding Ekelundin piirtämä Nelimarkka-museo, johon sijoitettiin Nelimarkka-rahaston keräämät taidekokoelmat. Museon piirissä toimii edelleen taiteilijaresidenssi, sekä järjestetään taidekursseja. Säätiön kokoelmiin kuuluu muun muassa Viggo Wallensköldin, Teemu Mäen ja Kimmo Kaivannon taidetta. Nelimarkka-Rahaston säätiön pitkäaikainen puheenjohtaja on Antti Nelimarkan tytär taiteen tohtori Riitta Nelimarkka.

Eero Nelimarkka oli Pohjalaisen Taiteilijaliiton perustaja- sekä kunniajäsen.

Taiteelliset linjaukset

Aloittaessaan taiteilijana 1910-luvulla Nelimarkka lukeutui modernistiseen Marraskuun ryhmään. Hänen debyyttinäyttelynsä oli Helsingissä vuonna 1913. Nelimarkan töissä on nähtävissä jälkiä paitsi kubismista, myös varhaisesta impressionismista. Alkutaipaleen muoto- ja värikokeilujen jälkeen Nelimarkka suuntautui pohjalaisen lakeuden kuvaamiseen. Lakeusaiheissa on nähtävissä Marraskuun ryhmälle ominainen niukka värinkäyttö ja askeettinen sommittelu. Hän on myös toteuttanut Iin kirkon sekä Vaasan ja Laihian rukoushuoneen alttaritaulut sekä Skibotnin ja Yykeän kirkkojen alttaritaulut Norjassa.

Nelimarkka vietti urastaan yli 10 vuotta ulkomailla. Hänen ensimmäiset ulkomaannäyttelynsä olivat vuonna 1917 Moskovassa ja viimeisimmät Kiinassa vuonna 1958. Opinto- ja näyttelymatkat veivät taiteilijan Yhdysvaltoihin asti. Lukuisia Nelimarkan teoksia on ulkomaisessa omistuksessa, sillä paljon maailmalla matkannut taiteilija myi osan töistään paikan päällä heti niiden valmistumisen jälkeen.

Eero Alexander Nelimarkka, född 10 oktober 1891 i Vasa, död 27 november 1977 i Helsingfors, var en finländsk målare.

Eero Nelimarkka deltog 1909–11 i Centralskolans för konstflit kvällskurser och studerade 1912–14 vid Helsingfors universitets ritsal under ledning av Eero Järnefelt samt 1912 och 1920 vid Académie de la Grande Chaumière, Académie Julian och för André Lhote i Paris. Han ställde ut första gången 1913. Han var en produktiv målare, som genomgick olika stilperioder, av vilka ungdomsperioden inföll ungefär 1912–26. Under denna tid tillhörde han också den expressionistiska Novembergruppens moderatare flygel tillsammans med bland andra Alvar Cawén och Ragnar Ekelund.

Eero Nelimarkka målade med återhållsamhet i uttrycksmedlen landskap från Österbotten, figurer, stuginteriörer och stilleben, som präglas av en lågmäld, dämpad, nästan nedstämd färghållning i grått, grönt och brunt och en andaktsfull stämning. Han utförde även porträtt, bland annat ett sextiotal självporträtt, och altartavlor bland annat i Ijo kyrka och bönehusen i Vasa och Laihela samt kyrkorna i Skibotn och Lyngenfjord i Norge.

Han var en av grundarna och hedersmedlem av Österbottniska konstnärsförbundet. År 1966 erhöll han professors namn. På 1960-talet grundades Nelimarkkamuseet i Alajärvi.

Han är begravd på Sandudds begravningsplats i Helsingfors. Också sönerna Eero Jaakko Nelimarkka (1919–41) och Tuomas Nelimarkka (1925–97) samt den senares dotter Riitta Nelimarkka har framträtt som målare och bildkonstnärer.