OSTETAAN ALVAR CAWÉNIN TEOKSIA
Alvar Cawén (1886-1935) Taidemaalari
041 473 8034 / info@ostetaanmyydaan.fi
Frans Alvar Alfred Cawén (8. kesäkuuta 1886 Korpilahti – 3. maaliskuuta 1935) oli suomalainen taidemaalari.
Cawén syntyi Korpilahdella kappalaisen perheeseen. Perheessä harrastettiin kuvataiteita ja musiikkia. Hän opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuosina 1905–1907. Myöhemmin 1920-luvun vaihteessa Cawén toimi koulussa opettajana ja vt. johtajaopettajana. Nuoruudessaan hän teki useita opintomatkoja Pariisiin. Cawénin puoliso oli kuvataiteilija Ragni Cawén.
Cawén tavoitteli varhaisissa, vuosien 1911–1912 maalauksissa ranskalaista, aistikasta maalauksellisuutta. Aiheet olivat vaihtelevia katunäkymiä tai henkilökuvia, toteutukset keveän helein värein toteutettuja. Nämä varhaiset teokset ovat tulleet tunnetuiksi vasta taiteilijan kuoleman jälkeen. Kolmannella Pariisin-matkallaan hän tutustui kubismiin, ja oli ensimmäisiä suomalaisia, jotka sovelsivat sen rakenteellisia periaatteita vuosina 1913–15. Samalla tuli mukaan Cawénille tunnusomainen tummasävyinen väriskaala. Hänen pyrkimyksensä lähenivät Tyko Sallisen ja Marcus Collinin ekspressionismia, ja hän liittyikin 1917 Marraskuun ryhmän perustaneisiin taiteilijoihin.
Cawénin tuotannon yksi osa on lämmin henkilökuvaus, jossa kohteena ovat usein hänelle läheiset ihmiset, esimerkiksi äiti Eeva-Stiina. Taiteilijan luontosuhde kotiseutuunsa ilmenee hänen useissa eränkävijäkuvauksissaan. Samoin tulee esille suhde musiikkiin, joka oli taiteilijalle rakas harrastus. Teokset on toteutettu ohuin vedoin karkealle kankaalle, jolloin syntyi freskomainen vaikutelma.
Teoksia
- Mimosa, 1914
- Ikkuna, 1917
- Kehtolaulu, 1921
- Marraskuun ryhmäläisiä, 1921.
- Sokea soittoniekka, 1922
- Ateljeen sisäkuva, 1923
Frans Alvar Alfred Cawén, född den 8 juni 1886 i Korpilax i Finland, död den 3 oktober 1935 i Korpilax, var en finländsk expressionistisk målare. Han var gift med Ragni Cawén.
Cawén studerade vid Konsthögskolan i Helsingfors 1905 - 07 och senare i Paris 1912 och blev då inspirerad av Picasso och kubismen. Från början målade han i en förenklad, nästan abstrakt stil, t.ex. i Mimosa, 1914 (Ateneum i Helsingfors).
Han anslöt sig 1914 till den modernt orienterade Novembergruppen och övergick snart till ett mera föreställande och Cézanne-nära måleri i dämpad färgskala. Ofta skildrar han scener med tragiskt eller religiöst innehåll såsom Den blinda och flera andra altartavlor.
Cawén var en av den främsta företrädarna för den modernistiska konsten i det tidiga 1900-talets Finland. Han finns representerad på Nationalmuseum i Stockholm.
Han är begravd på Sandudds begravningsplats i Helsingfors.