Alpo Sakari Jaakola (1. huhtikuuta 1929 Loimaa – 27. helmikuuta 1997 Loimaa) oli suomalainen kuvanveistäjä ja taidemaalari, joka tunnettiin myöhempinä vuosinaan lempinimellä ”Loimaan šamaani”.

Elämänvaiheet

Jaakolan vanhemmat olivat työmies Väinö Jaakola ja Katri Jaakola (o.s. Jokinen). Hänen sisarensa on kirjailija Pirkko Jaakola. Jaakolan puoliso oli Seija Jaakola (o.s. Nykänen), josta hän erosi. Hänen toinen vaimonsa oli galleristi Marja Jaakola.

Alpo Jaakola opiskeli Turun piirustuskoulussa vuosina 1951–1952 ja toi ensimmäisen kerran töitään julkisesti näytteille jo piirustuskoulun aikana. Varhaistuotannossa on mystisiä sävyjä, ja Jaakolan herkkä viivankäyttö tulee hyvin esille. Pian hän kiinnostui taiteen eri aika- ja tyylikausista ja vaihtoi tyyliä ja tekniikkaa mielensä mukaan.

Jaakola oli perustamassa valtakunnallista turkulaista Pro Arte 57 -taiteilijaryhmää, joka sai alkunsa Helsingin Taidehallissa 1957 pidetyn Otto Mäkilän muistonäyttelyn johdosta. Turun Taiteilijaseuran sisälle muodostuneen aktiivisen ryhmän perustajajäsenet olivat Alpo Jaakola, Max Salmi, Raimo Viitala, Antti Lampisuo, Antti Nieminen ja Helge Stén. Ryhmän juuret olivat 1930-luvulla toimineessa, modernismia puolustaneessa, Edwin Lydénin ja Mäkilän perustamassa Pro Artessa. Sen toiminta jatkui vuonna 1960 perustetussa Arte-ryhmässä. Ryhmää kiinnosti erityisesti suomalainen surrealismi, johon he yhdistivät 1920-luvun Pariisissa syntyneen mustan huumorin, absurdin ja irrationaalisuuden vivahteita, jotka toivat suomalaiseen surrealismiin kansantaiteen ja lumousten maagisen ilmapiirin.

Ateljeekoti ja patsaspuisto

Keskellä peltomaisemaa Loimaan Torkkalan kylässä sijaitsee Alpo Jaakolan ateljeekoti Torkville. Ateljeekodissa on alun perin toiminut kansakoulu, kunnes Jaakola muutti sinne vuonna 1979. Rakennuksen ympärillä on nähtävillä useita taiteilijan töitä, muun muassa veistoksia, maalauksia ja arkkitehtuuria.

Eksyssuolla Loimaan Joenperän kylässä on taiteilijan rakentama suomökki. Metsähallituksen omistamaa mökkiä hallitsee läheisen Kauhanojan kylän kyläyhdistys. Sen luona on 2000-luvulla järjestetty vuosittain syksyisin taiteilijan sisaren, kirjailija Pirkko Jaakolan kuunnelman Eksyssuon lapset esityksiä, ja mökki on toiminut myös kuutamohiihtojen päätepisteenä.

Julkisia teoksia

Jaakolan tunnettuihin julkisiin teoksiin kuuluu muun muassa Loimaan keskuspuistossa oleva pronssiin valettu Loimaan leipätyttö vuodelta 1982. Jaakola lahjoitti teoksen Loimaan kaupungille. Keravan rautatieaseman vieressä on Jaakolan teos Menneiden sukupolvien muistomerkki (1985) ja aseman viereisessä Sampolan alikulussa on kattoon ripustettu taiteilijan kotitaloa aikanaan ympäröineeseen aitaan maalattu Huovintien historiaa vuosilta 900–1991 (1984).

Kuvituksia

Huomionarvoisen saran muodostavat myös kirjojen kuvitustyöt, joita ovat muun muassa Timo K. Mukka: Kyyhky ja unikko (WSOY 1970), Kaarina Helakisa: Olena ja Vassuska (Otava 1979), Juha Mannerkorpi: Sudenkorento (Otava 1970), Anu Kaipainen: Magdaleena ja maailman lapset (WSOY 1968), Risto Ahti: Talvi on harha (Gummerus 1967), Juhani Peltonen: Felix Navitan etu- ja takaraivo (Kirjamaailma 1967) sekä Kati Kirstinä: Me Maijan kanssa (Tammi 1965).

Palkinnot

• Turun ja Porin läänin taidepalkinto 1970
• Pro Finlandia 1979
• Varsinais-Suomen liiton Aurora-mitali 1981
• Professorin arvonimi 1985

Alpo Sakari Jaakola, född 1 april 1929 i Loimaa, död där 27 februari 1997, var en finländsk målare, skulptör och grafiker.

Jaakola studerade 1951–1952 vid Åbo ritskola, där han mottog intryck av surrealisten Otto Mäkilä. Han ställde ut första gången i Åbo 1951, men hans egentliga genombrott, som innebar en höjdpunkt i hans surrealistiska måleri, skedde 1960.

Med sitt färgstarka, primitivistiskt naivistiska måleri – ofta med lån från konsthistorien – blev Jaakola en av de mest särpräglade gestalterna i den sena 1900-talskonsten i Finland. Han var produktiv och blev mest känd för sitt måleri, men han sysslade även med skulpturer i bland annat sten, trä och svetsat stål, samt tecknade och etsade. Människofigurer, oftast kvinnor, fyllda av skräckblandad humor, och självporträtt är återkommande motiv i hans konstnärskap.

Några år före sin död öppnade Jaakola en skulpturpark för allmänheten invid sitt hem i Loimaa. År 1991 gav han ut memoarboken Pilvenpiirtäjä. Han erhöll Pro Finlandia-medaljen 1974 och förlänades professors titel 1985.