Kategoriat
Yleinen

Aarne Lintulaakso

OSTETAAN AARNE LINTULAAKSON TEOKSIA

Aarne Lintulaakso (1936-1994) Taidemaalari

041 473 8034 / info@ostetaanmyydaan.fi

Aarne Johannes Lintulaakso (9. heinäkuuta 1936 Vaasa – 8. helmikuuta 1994 Vaasa) oli vaasalainen jazzmuusikko ja taidemaalari.

Lintulaakso aloitti muusikonuransa jazztrumpetistina 1950-luvulla. Hän soitti useassa vaasalaisessa jazzyhtyeessä, muun muassa Vaasa Big Bandin soolotrumpetistina, Harry Tuomen kvintetissä, Aarne Kuisman kvintetissä, Christian Bäckin sekstetissä sekä Olavi Virran kokoonpanossa. Lintulaakso oli vuonna 1967 perustetun Vaasa Jazz Club ry:n perustajajäsen.

1970-luvulla Lintulaakso suuntasi taiteellista lahjakuuttaan enemmän kuvataiteisiin. Hän oli aloittanut maalaamisen jo 1950-luvulla ja oli siinä itseoppinut. Hänen työnsä pohjautuivat öljy- ja sekatekniikkaan ja olivat aluksi impressionistisia ja myöhemmin kubistisia tai abstrakteja, tarkan sommittelun tuloksena olleita teoksia. Raati valitsi Lintulaakson töitä ensimmäisen kerran näyttelyyn vuonna 1977 (Pohjanmaan museon aluenäyttely). Sen jälkeen hänen teoksiaan oli mukana monessa alueellisessa näyttelyssä. Toimittuaan 15 vuotta ammattimaisena kuvataiteilijana Lintulaakso piti ensimmäisen yksityisnäyttelynsä vuonna 1988, jolloin hän oli 51-vuotias.

Pitkän uransa aikana Lintulaakso vakiinnutti asemansa vaasalaisen kuvataiteen huipulle. Lintulaakso oli kahdentoista vaasalaistaiteilijan vuonna 1988 perustaman Ranta-ateljee ry:n perustajajäsen. Muita ryhmään kuuluvia vaasalaistaiteilijoita olivat muun muassa Veikko Takala, Pentti Uusikylä, Fritz Jakobsson ja Risto Jalonen.

Aarne Lintulaakson teoksia on muun muassa Pohjanmaan museon kokoelmissa.

Soita ja sovi ilmainen arviointikäynti!
Sähköpostitse hinta-arvio kahden tunnin sisällä!
Ripeä nouto, välitön maksu!

käteisenä tai tilisiirtona!

Haluatko vastauksen välittömästi?

Lähetä kuvat kätevästi WhatsAppin välityksellä.