OSTETAAN 1960-LUVUN HUONEKALUT & VALAISIMET
041 473 8034 / info@ostetaanmyydaan.fi
Suomen 1960-lukua leimasi voimakas muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin ja pohjoisesta ja idästä etelään. Vielä vuosikymmenen alussa tyypillinen suomalaisperhe asui maaseudulla puisessa omakotitalossa, mutta 1970-luvun lopussa tyyppitalo oli kaupungin kerrostalohuoneisto. Asuntotuotannon leimallinen edustaja 1960-luvulla oli tasakattoinen lamellitalo, jonka ulkoseinät saatettiin valaa paikalla tai koostaa elementeistä.
Arkkitehdeillä ei ollut 1960-luvun asuinkerrostalojen suunnittelussa paljoakaan sanansijaa, sillä tuotannon määrä oli tärkein lähtökohta. Huippuarkkitehtuuria edustivat kuitenkin monet julkiset rakennukset, kuten Reima Pietilän Otaniemen ylioppilaskuntatalo Dipoli, Timo Penttilän Helsingin kaupunginteatteri, Bertel Saarnion ja Juha Leiviskän Kouvolan kaupungintalo sekä Aallon suunnittelemat hallinto- ja kulttuurirakennukset. Kirkkoarkkitehtuurissa alkoi hieman myöhäinen modernistinen läpimurto. Monissa kirkkorakennuksissa kokeiltiin rohkeasti betonin mahdollisuuksia. Sisätilat jätettiin monesti karun ilmeikkäiksi. Mestariteoksiin kuuluu Pietilän katedraalimainen Kalevan kirkko.
Soita ja sovi ilmainen arviointikäynti!
Sähköpostitse hinta-arvio kahden tunnin sisällä!
Ripeä nouto, välitön maksu!
käteisenä tai tilisiirtona!
Haluatko vastauksen välittömästi?
Lähetä kuvat kätevästi WhatsAppin välityksellä.