Toisen maailmansodan jälkeen Suomessa alkoi jälleenrakentamisen kausi. Lähes kymmenesosa koko asuntokannasta oli joko tuhoutunut tai jäänyt luovutetuille alueille. Jälleenrakentamiskausi kesti vuosiin 1956–1958 asti. Rakennustoimintaa rajoittivat kuitenkin niukat voimavarat, ja sodan jälkeen toiminnan pääpainopiste oli teollisuus- ja liikerakennuksissa. Niistä merkittävimpiä olivat muun muassa Aarne Ervin suunnittelemat Oulujoen Pyhäkosken (1949) ja Nuojuan voimalaitokset (1954).

Suomessa ei jälleenrakentamisen aikana tyydytty tekemään vain väliaikaisia hätäasuntoja, vaan ministeriöt ja lukuisat yhteisöt alkoivat kehittää tyyppipiirustuksia, joiden avulla voitaisiin rakentaa nopeasti ja korkeatasoisesti. Tavallinen tyyppitalo oli hirsi- tai lautarakenteinen, kuutiomainen rakennus, jossa oli korkea kivijalka, yksi asuinkerros, korkea vintti ja harjakatto.^[55] Maaseutua ja esikaupunkeja hallitsivatkin vielä 1950-luvun lopulle asti puolitoistakerroksiset puiset tyyppiomakotitalot, joiden asuinhuoneet oli sijoitettu keskellä olleen tulisijan ympärille.